David on kertojan aviomies ja vaimo on harkinnut eroa koko kertomuksen ajan. Ulkona on kolmatta päivää raivokas kaatosade ja vettä alkaa valua sisään ikkunoista perheen syödessä päivällistä alakerrassa. Ikkunan edessä oleva kaivo on tukossa ja sitä tyhjentäessään David näkee, että toisessa kerroksessa olevan huoneen ulkopuolella oleva räystäs ei myöskään vedä. Nyt pitävät koko perheen voimin kiinni miehestä, joka roikkuu pojan huoneen ikkunassa kaivamassa pois tukkivia lehtiä:
"Min familj, tänker jag, bara det. Och sedan: jag klarar det här. Jag kan leva det här livet. Jag kan, jag kan. Det är en gnista jag vill vårda, ett livstecken i det döda backteriet; men i alldeles fel ögonblick ser jag en skymt av natthimlen bakom David, och jag ser att den är fullständigt tom."Ilta jännittää, mutta ei jännitä. Tiedän, että hänen seurassaan minulla tulee kuitenkin olemaan luonnollinen ja rento olo. Itsetunnonkohotusrituaali on silti varmuuden vuoksi käynnissä: Tukka pesty ja kuivattu, keho ja kasvot kuorittu ja kosteutettu, enää vaatteiden valinta, manikyyrintynkä ja meikkausosa tekemättä. Tulee varmasti mukava ilta.
No comments:
Post a Comment