Mulla on yks tuttu, jota en oikeesti tunne. Tapasin hänet kerran Arlandan lentokentällä ja he lankonsa kanssa antoivat super-kiltteyttään mulle kyydin hela vägen yhteen Tukholman ulkopuolella sijaitsevaan kaupunkiin kämppis-ystäväni kotiovelle asti. Se oli niiden matkan varrella. Annoin ko henkilölle yhteystietoni, että tarjoan kahvit, jos sattuu joskus mun kotikulmille. Me ei kuitenkaan olla oltu missään tekemisissä, muuten kuin että oon päässyt hänen kiertokirjelistalleen, eli meilboxi täyttyy aikas usein mitä ihmeellisimmistä fwd-vitseistä. Siis en mä valita: delete-nappi on tietopaikassa ja musta on vaan hienoa, että hän todennäkösesti saa jotain kiksejä siitä, että on yksi nimi lisää siellä vastaanottajana.
Noita kuitenkin välillä sadatellessani oon tullut siihen tulokseen, että tää henkilö taitaa olla aika riippuvainen kiertokirjeiden kierrättämisistä, koska ei kai kukaan voi luulla, että vastaanottaja viitsii lukea 15 peräkkäin lähetettyä meiliä Fwd:-alkuisella aiheella? Ja siitä on edelleen tullut mieleen, että kuinkahan moni tuntee kouraisun sydämessään, kun taas kerran vastaanottaa jonkun kiertoamuletin, joka toteutuu vain jos "lähetät tämän seuraavan viiden minuutin sisällä vähintään seitsemälle ystävällesi ja henkilölle, joka sinulle tämän lähetti"? Kukaanhan ei tietenkään tunnusta, että uskois noihin höpötyksiin, mutta entä sitten, jos sulla on vaikka joku ihastus ja ehkä tapaat sen viikonloppuna - eihän sitä riskiä voi ottaa, että homma menis puihin vaan jonkun kirjeketjun jatkamatta jättämisen takia ja "ei kai pikku lisä-onnesta mitään haittaakaan ole"! Itse lähetän kirjeitä eteenpäin enää hyvin harvoin ja uskon, että ystäväni eivät siitä ota herneitä neniinsä, jos meidän ystävyys jää vaille nalle puh-ystävyydentunnustus-vahvistusta. En mä missään nimessä sano, että kiertokirjeet on aina huono juttu, liika vaan on niin liikaa. Mutta kyllä mun tästä kaikesta huolimatta täytyy tunnustaa, että jollain tavalla melkeen joka kerta tekis mieli laittaa (vahinko) eteenpäin.
Muuttopuuhissa mennyt edelleen tämäkin viikko. On kyllä jo kova kaipuu takaisin koti-Helsinkiin, mutta kivaahan tää vaan on, kun kerrankin on mahdollisuus ja saa olla avuksi. Oon tässä pari päivää päivitellyt miten järkyttävän paljon tavaraa ihminen voi kerätä matkan varrella. Ja mitä suuremmat tilat, sitä enemmän tulee säästettyä. Sain juuri tehtyä omassa kämpässäni suursiivouksen, mut taidan tehdä palattuani vielä toisen, että varmasti tuli kaikki turha laitettua pois.
Katos, taas tipahti meili luukusta...
Wednesday, May 31, 2006
Monday, May 29, 2006
Sunday, May 28, 2006
Joku...
"Olispa mulla Joku, joka järjestäis mulle romanttisen weekend loman Pariisiin."
"Olispa ihanaa aamulla ulos ikkunasta katsoessaan nähdä Jonkun tampanneen mulle uuteen lumeen rakkaudentunnustuksen."
"Olispa Joku, jonka vierestä sais herätä aamuisin ja laittaa sunnuntaina aamiaista."
"Olispa Joku, joka rakastais mua."
Kyse on klassisesti ihmisen kaipauksesta toisen luo ja toivosta, että voisi tulla Joku, joka muuttaa asiat paremmaksi. Tiedän, etten todellakaan ole ainoa, joka on noin joskus tuntenut, mutta omalla kohdallani eräs ihminen muutti tuon kaiken.
Tapasin muutama vuosi sitten työpaikallani miehen, joka oli juuri tullut taloon. Työni puolesta olin mukana perehdyttämässä kyseistä ihmistä ja näin ollen olimme toistemme kanssa tekemisissä. Eräänä päivänä, muutama viikkoa ensitapaamisen jälkeen, mies tuli työhuoneeseeni naama täysin erinäköisenä kuin yleensä ja lopulta sai kohteliaasti kerrottua, mitä oli minusta mieltä ja sitten kysyttyä, jos lähtisin hänen seurakseen katsomaan David Copperfieldia viikonloppuna. Olin luonnollisesti imarreltu, mutta jouduin harmikseen kertomaan eläväni onnellisesti (itsepetos, paras petos) avoliitossa. Asia oli sillä selvä ja meidän välit pysyi oikein hyvinä, vaikka ei perehdytyksen loputtua oltu enää kauheesti tekemisissä.
Noin vuosi tuon tapauksen jälkeen olin viettämässä firman pikkujouluja muutamien työkaveriporukalla, johon tuo mies myös lukeutui. Jatkettuamme juhlintaa paikalliseen yökerhoon, päädyin juttusille tämän kyseisen henkilön kanssa. Tiesin olevani muuttamassa pois kyseiseltä paikkakunnalta ja minut valtasi tarve kertoa hänelle, miten otettu olin ollut hänen silloisesta tarjouksestaan ja että muistan sitä lämmöllä. Vastineena tähän hän kertoi tarjouksen olevan voimassa ja että voin koska vain, vaikka vuosien päästä, soittaa hänelle ja hän järjestää meidät katsomaan Copperfieldiä mihin maailman kolkkaan tahansa. Minä nauroin sydämellisesti ja ilta jatkui mukavissa merkeissä.
Muutaman päivän päästä puhelimeeni saapui viesti tuntemattomasta numerosta, joka osoittautui olemaan tämä kyseinen henkilö. Vaikka osasin jo aavistaa mitä oli tulossa, ei mikään olisi voinut valmistaa minua viestiä seurannutta puhelua varten. Viimeisten muutaman päivän ajan mies oli ajatellut minua lakkaamatta ja hän tunsi olevansa pakotettu soittamaan ja kertomaan tunteistaan minulle. Sanankäänteet ja rakkaudentunnustukset olivat kauneimmat, mitä olin koskaan aikaisemmin kuullut ja hänen jo vuoden roihunneet tunteensa olivat varmasti aidot. Minä olin hänelle Se Erityinen Ihminen ja romantikkona mies kertoi tekevänsä mitä vain ja hakevansa vaikka kuun taivaalta minua varten. Tätä hän vakuutti vielä senkin jälkeen, kun olin kertonut oman kantani ja joutunut murtamaan hänen unelmansa lopullisesti.
Kävelin vessaan ja seisoin katsomassa itseäni peilistä. Nyt tuli se Joku, se mitä kaikki nämä vuodet oli haikeissa lauseissa pyydetty. Mutta se Joku ei ollut Hän. Tunsin kuinka vapautumisen ja elinvoiman tunne täytti koko vartaloni sormenpäihin saakka viimein sisäistäessäni, että minä en ole passiivinen tekijä omassa elämässäni. Joku ei voi tulla tekemään minua onnelliseksi, jos minulla ei ole tarpeeksi tai oikeanlaisia tunteita häntä kohtaan. Minä päätän ja minä elän omien tunteideni mukaan. Samaan aikaan olin äärimmäisen kiitollinen siitä, että tämä mies oli todistanut todeksi sen, minkä olin jo luullut elämän todistaneen valheeksi: Että on olemassa ihmisiä, jotka tuntevat noin vahvasti toista kohtaan ja jotka ovat valmiita sen kertomaan ja todistamaan. Minä olin jo muuttumassa kyynikoksi, mutta tämä ihminen pelasti minut. Myöhemmin kerroin tämän kaiken kyseiselle henkilölle, joka ei liikutukseltaan ensin osannut vastata. Mieltäni lämmitti sittemmin kuulla, että minun tapaukseni ei ollut kumonnut hänen uskoaan siihen, että vielä tulee ihminen, joka vastaa hänen tunteisiinsa. Ja minä tiedän, että tuo nainen tulee tuntemaan olevansa maailman onnekkain ihminen sen miehen saatuaan.
"Olispa ihanaa aamulla ulos ikkunasta katsoessaan nähdä Jonkun tampanneen mulle uuteen lumeen rakkaudentunnustuksen."
"Olispa Joku, jonka vierestä sais herätä aamuisin ja laittaa sunnuntaina aamiaista."
"Olispa Joku, joka rakastais mua."
Kyse on klassisesti ihmisen kaipauksesta toisen luo ja toivosta, että voisi tulla Joku, joka muuttaa asiat paremmaksi. Tiedän, etten todellakaan ole ainoa, joka on noin joskus tuntenut, mutta omalla kohdallani eräs ihminen muutti tuon kaiken.
Tapasin muutama vuosi sitten työpaikallani miehen, joka oli juuri tullut taloon. Työni puolesta olin mukana perehdyttämässä kyseistä ihmistä ja näin ollen olimme toistemme kanssa tekemisissä. Eräänä päivänä, muutama viikkoa ensitapaamisen jälkeen, mies tuli työhuoneeseeni naama täysin erinäköisenä kuin yleensä ja lopulta sai kohteliaasti kerrottua, mitä oli minusta mieltä ja sitten kysyttyä, jos lähtisin hänen seurakseen katsomaan David Copperfieldia viikonloppuna. Olin luonnollisesti imarreltu, mutta jouduin harmikseen kertomaan eläväni onnellisesti (itsepetos, paras petos) avoliitossa. Asia oli sillä selvä ja meidän välit pysyi oikein hyvinä, vaikka ei perehdytyksen loputtua oltu enää kauheesti tekemisissä.
Noin vuosi tuon tapauksen jälkeen olin viettämässä firman pikkujouluja muutamien työkaveriporukalla, johon tuo mies myös lukeutui. Jatkettuamme juhlintaa paikalliseen yökerhoon, päädyin juttusille tämän kyseisen henkilön kanssa. Tiesin olevani muuttamassa pois kyseiseltä paikkakunnalta ja minut valtasi tarve kertoa hänelle, miten otettu olin ollut hänen silloisesta tarjouksestaan ja että muistan sitä lämmöllä. Vastineena tähän hän kertoi tarjouksen olevan voimassa ja että voin koska vain, vaikka vuosien päästä, soittaa hänelle ja hän järjestää meidät katsomaan Copperfieldiä mihin maailman kolkkaan tahansa. Minä nauroin sydämellisesti ja ilta jatkui mukavissa merkeissä.
Muutaman päivän päästä puhelimeeni saapui viesti tuntemattomasta numerosta, joka osoittautui olemaan tämä kyseinen henkilö. Vaikka osasin jo aavistaa mitä oli tulossa, ei mikään olisi voinut valmistaa minua viestiä seurannutta puhelua varten. Viimeisten muutaman päivän ajan mies oli ajatellut minua lakkaamatta ja hän tunsi olevansa pakotettu soittamaan ja kertomaan tunteistaan minulle. Sanankäänteet ja rakkaudentunnustukset olivat kauneimmat, mitä olin koskaan aikaisemmin kuullut ja hänen jo vuoden roihunneet tunteensa olivat varmasti aidot. Minä olin hänelle Se Erityinen Ihminen ja romantikkona mies kertoi tekevänsä mitä vain ja hakevansa vaikka kuun taivaalta minua varten. Tätä hän vakuutti vielä senkin jälkeen, kun olin kertonut oman kantani ja joutunut murtamaan hänen unelmansa lopullisesti.
Kävelin vessaan ja seisoin katsomassa itseäni peilistä. Nyt tuli se Joku, se mitä kaikki nämä vuodet oli haikeissa lauseissa pyydetty. Mutta se Joku ei ollut Hän. Tunsin kuinka vapautumisen ja elinvoiman tunne täytti koko vartaloni sormenpäihin saakka viimein sisäistäessäni, että minä en ole passiivinen tekijä omassa elämässäni. Joku ei voi tulla tekemään minua onnelliseksi, jos minulla ei ole tarpeeksi tai oikeanlaisia tunteita häntä kohtaan. Minä päätän ja minä elän omien tunteideni mukaan. Samaan aikaan olin äärimmäisen kiitollinen siitä, että tämä mies oli todistanut todeksi sen, minkä olin jo luullut elämän todistaneen valheeksi: Että on olemassa ihmisiä, jotka tuntevat noin vahvasti toista kohtaan ja jotka ovat valmiita sen kertomaan ja todistamaan. Minä olin jo muuttumassa kyynikoksi, mutta tämä ihminen pelasti minut. Myöhemmin kerroin tämän kaiken kyseiselle henkilölle, joka ei liikutukseltaan ensin osannut vastata. Mieltäni lämmitti sittemmin kuulla, että minun tapaukseni ei ollut kumonnut hänen uskoaan siihen, että vielä tulee ihminen, joka vastaa hänen tunteisiinsa. Ja minä tiedän, että tuo nainen tulee tuntemaan olevansa maailman onnekkain ihminen sen miehen saatuaan.
Thursday, May 25, 2006
Iris Keating and a Taxi Cab
Olin tänään rälläämässä mutkaisilla 60-rajotus pikkuteillä lauleskellen elämäni kyllyydestä radion tahtiin. Matkalla tuli myös Goo Goo Dollsien kappale Iris, yks mun all-time-favoriteista, ja mietin siinä, että laulajalla olikin enemmän muhun iskevä ääni kuin olin muistanut. Siis mitä nyt omalta ääneltäni kuulin. Syyksi selvisi, että kyseessä oli ihanaisen Ronan Keatingin versio biisistä. Joskus vaan käy niin hyvä säkä, että kaks lempiasiaa laitetaan yhteen ja se vielä toimii.
Täällä muuten kuuluu paikallisasemien lisäksi vaan kaks kanavaa kunnolla. Ne on Nova ja Iskelmä. Mun siskolla on yks tajuttoman hyvä "juttu" - en osaa selvemmin sanoa. Asiaan kuuluu, että kyydissä istuvien pitää olla takapenkillä, kuskin pitää puhua vain normaalia kovemmalla äänellä ja ajaa epätasaisesti, kaasutellen joka korttelinvälillä ja jarrutella risteyksiin, ja taustalla pitää soida Iskelmäradio niin hiljaa, että sen just ja just kuulee takapenkille. Mikä tämä on? No, taksi. Tietty. Mä en tiedä onks tää kenenkään muun mielestä hyvä juttu, mut siskon kanssa toimii mulla joka kerta. Toisaalta mun huumorihan tunnetaan.
Täällä muuten kuuluu paikallisasemien lisäksi vaan kaks kanavaa kunnolla. Ne on Nova ja Iskelmä. Mun siskolla on yks tajuttoman hyvä "juttu" - en osaa selvemmin sanoa. Asiaan kuuluu, että kyydissä istuvien pitää olla takapenkillä, kuskin pitää puhua vain normaalia kovemmalla äänellä ja ajaa epätasaisesti, kaasutellen joka korttelinvälillä ja jarrutella risteyksiin, ja taustalla pitää soida Iskelmäradio niin hiljaa, että sen just ja just kuulee takapenkille. Mikä tämä on? No, taksi. Tietty. Mä en tiedä onks tää kenenkään muun mielestä hyvä juttu, mut siskon kanssa toimii mulla joka kerta. Toisaalta mun huumorihan tunnetaan.
Kuin valkoinen helminauha
Mun Filmer Top 10:een lukeutuu kyllä varmuudella Four Weddings and a Funeral, niinkuin sillon laivallakin todettiin. Joidenkin elokuvien tietyt kohtaukset jaksaa itkettää kerta toisensa jälkeen - tässä tapauksessa ne hautajaiset. Toisaalta yhtä hämmästyttävää on löytää tutusta elokuvasta uusia asioita, mitä ei aikaisemmin ollut huomannut.
Tuon elokuvan lisäksi ohjelmassa ollut tänään nettisurffausta, muuttolaatikoiden pakkaamista ja hampaiden valkaisua. Pysyyköhän ne valkosina vielä käsittelyn jälkeen vai imeekö tummentumia kahta kauheammin? Mene tiedä, mutta ihan kiva kokeilla uusia juttuja välillä. Voi olla, että ruskettuminen olisi tehokkaampi tapa saada hymyyn valkoisempi vaikutelma.
Aurinko alkaa vihdoin pilkistää pilvien takaa parin päivän lymyilyn jälkeen, mutta tuulee aika lailla. Toisin sanoen mainio pakkaamis-/muuttoilma jatkuu lähes koko maassa. Mukavaa tuulipäivää!
(Voiko rivien välistä havaita tiettyä vastahakoisuutta ottaa esille niitä asioita, jotka oikeesti mietityttää...?)
Tuon elokuvan lisäksi ohjelmassa ollut tänään nettisurffausta, muuttolaatikoiden pakkaamista ja hampaiden valkaisua. Pysyyköhän ne valkosina vielä käsittelyn jälkeen vai imeekö tummentumia kahta kauheammin? Mene tiedä, mutta ihan kiva kokeilla uusia juttuja välillä. Voi olla, että ruskettuminen olisi tehokkaampi tapa saada hymyyn valkoisempi vaikutelma.
Aurinko alkaa vihdoin pilkistää pilvien takaa parin päivän lymyilyn jälkeen, mutta tuulee aika lailla. Toisin sanoen mainio pakkaamis-/muuttoilma jatkuu lähes koko maassa. Mukavaa tuulipäivää!
(Voiko rivien välistä havaita tiettyä vastahakoisuutta ottaa esille niitä asioita, jotka oikeesti mietityttää...?)
Wednesday, May 24, 2006
Pinnallista miehistä
Nonni, nyt sitten kaikki tietää minkä näkönen Mr. Lordi on, herran pyynnöistä huolimatta. Mieleen herää vaan kysymys, että onko sillä oikeestaan loppupeleissä mitään väliä? Tuskin keneltäkään keikalle menijältä mahtavasta lavashowsta fiilikset sen takia katoaa, että tietää maskien alla olevan tavallisia ihmisiä. Joitakin pienimpiä faneja se ehkä jopa auttaa pääsemään yli toistuvista painajaisista. Sitä paitsi tuo mies näyttää ihan Mr. Lordilta, vaan siloposkisempi versio. En usko, että tässä bändille mitään peruuttamatonta haittaa on tapahtunut, vaikka mun mielestä on aika mautonta, kun esim kotitalo ja muu über-privaatti pistetään lehtien sivuille.
Kyllähän kenen tahansa hyvän artistin kuuluukin luoda sellanen tunnelma, että siinä katsoja siirtyy toiseen ulottuvuuteen ja kaikki muu katoaa. Siinä tulee Lordilla varmasti jatkossakin olemaan maskit ja pyrotekniikat apuna. Tuosta esimerkkinä tulee nyt ensimmäisenä mieleen Lotta, joka Ricky Martinin keikalla kertoi siirtyneensä "johonkin pieneen latinalaisamerikkalaiseen valtioon". Tai kuvittele ittes vaikka Robbie Williamsin keikalle, niin kyllähän siellä pitää tulla tunne, että se laulaa ja flirttailee just mulle. (Robbiella näyttää muuten olevan blogi...) Mulle kyllä Ronan Keating on kuitenkin ikuinen ykkönen - ihana!
Kyllähän kenen tahansa hyvän artistin kuuluukin luoda sellanen tunnelma, että siinä katsoja siirtyy toiseen ulottuvuuteen ja kaikki muu katoaa. Siinä tulee Lordilla varmasti jatkossakin olemaan maskit ja pyrotekniikat apuna. Tuosta esimerkkinä tulee nyt ensimmäisenä mieleen Lotta, joka Ricky Martinin keikalla kertoi siirtyneensä "johonkin pieneen latinalaisamerikkalaiseen valtioon". Tai kuvittele ittes vaikka Robbie Williamsin keikalle, niin kyllähän siellä pitää tulla tunne, että se laulaa ja flirttailee just mulle. (Robbiella näyttää muuten olevan blogi...) Mulle kyllä Ronan Keating on kuitenkin ikuinen ykkönen - ihana!
Telepatiaa ja mustat sukat
Mitä uskomattomin juttu tapahtu mulle äsken. Mä oon vieläkin ihan sekasin siitä. Olin jo laittanut koirat nukkumaan ja yrittänyt lukea kirjaa, mutta siitä ei tullut mitään hollantilaisen ystäväni kummalla tavalla täyttäessä mun ajatukset. Valot oli poissa, makasin pimeässä makuuhuoneessa aivan nukahtamispisteessä hollannikkaan edelleen pyöriessä päässä, kun yht'äkkiä joku pakotti nousemaan ylös - mene tietokoneelle. Kävelin vauhdilla alasti talon poikki yläkertaan, löytääkseni ruudulta avonaisen keskusteluikkunan ja 00.20 ajoitetun viestin, jonka tämä samainen mies oli lähettänyt. Tietokoneen kello näytti 00.23.
Meidän ei ollut tarkoitus puhua tänään eikä yleensäkään olla yhteydessä näin myöhään - klo 23:n olisin pistänyt sen piikkiin. Mä en näe tälle mitään järkevää selitystä. Kuinka tämä henkilö voisi Hollannista saakka ajatella mua niin intensiivisesti, että se estää lukemisen ja saa mut revittyä sängystä koneelle? Ja ei, mä en oo voinut kuulla mitään viestiääntäkään, koska kone oli sekä virransäästötilassa että aivan liian kaukana, ja makuuhuoneen viereisessä huoneessa nukkuva koira kuorsaa niin lujaa, että sitä kovempien desibelien saavuttamiseksi sais raavas mieskin pistää parastaan. Oikeesti. Mystistä...
Sain myös kokea jotain muuta uutta tänä yönä. Hollannikas kertoi yhdestä vakavasti sairaan ystävänsä naispuolisesta ystävästä, jonka kans hän on viime aikoina lähentynyt ja joka on nyt nähtävästi häneen ihastunut. Sain kuulla, että ne tulee viettämään seuraavat kaksi päivää kahdestaan yksillä messuilla Belgiassa ja samalla hetkellä tunsin kuinka rinnassa kasvoi outo tumma painava tunne, jonka muistin jostain kaukaa monen vuoden takaa. Adrenaliinin syöksyessä vereen tajusin, että mä olin mustasukkanen. Ja tässä tapauksessa täysin ilman oikeutusta.
Eka reaktio oli tietenkin, että hälytyskellot alkoi huutamaan päässä "Enhän mä näin tuntis mun muiden miespuolisten platonisten ystävien kohdalla!", mutta toisaalta täytyykin muistaa, että meidän suhde on hyvin erityislaatuinen: Jonkunlainen riippuvuus toisistamme on kyllä mukana pelissä, siitä ei pääse mihinkään. Mä kerroin sille rehellisesti miltä tuntuu ja vakuutin uskovani sen olevan ihan luonnollista. Että ymmärrän hyvin sen tytön kiinnostuksen ja että itsekin varmasti ajattelisin samoin, jos tilanne välimatkoineen jne ei olis niin mahdoton. ...Kun pistää vinkkaus-smileyn perään, saa sanoa melkeen mitä vaan ja päästä pälkähästä, vaikka seuraavassa käänteessä vakuuttaakin olevansa ihan tosissaan.
Oikeesti mä uskon, että me ei kumpikaan tiedetä tarkalleen missä tässä mennään. Tai sit se tietää ja mä en tiedä. Toisaalta mä tiedän, mitä tilanne vaatis, jotta tästä tulis mitään muuta kuin platoninen ystävyyssuhde, ja tiedän että rahkeiden löytyminen on epätodennäköstä. Pian ollaan taas viisaampia, kun lähden käymään sen luona, ja parempi olla turhaan vaivaamatta päätään ennen sitä. Toivotaan, että nenätysten oleminen ja ajan viettäminen yhdessä hälventää riippuvuus-aspektin meidän ystävyydestä ja voidaan jatkaa terveempää rataa eteenpäin. On kuitenkin väistämätöntä, että jompikumpi tai molemmat ennen pitkää löytää tyttö-/poikaystäväkokelaita, ja sillon meidän täytyy pystyä suhtautumaan niihin tilanteisiin vähintään neutraalisti, jos halutaan tän ystävyyden säilyvän vielä jatkossakin.
Meidän ei ollut tarkoitus puhua tänään eikä yleensäkään olla yhteydessä näin myöhään - klo 23:n olisin pistänyt sen piikkiin. Mä en näe tälle mitään järkevää selitystä. Kuinka tämä henkilö voisi Hollannista saakka ajatella mua niin intensiivisesti, että se estää lukemisen ja saa mut revittyä sängystä koneelle? Ja ei, mä en oo voinut kuulla mitään viestiääntäkään, koska kone oli sekä virransäästötilassa että aivan liian kaukana, ja makuuhuoneen viereisessä huoneessa nukkuva koira kuorsaa niin lujaa, että sitä kovempien desibelien saavuttamiseksi sais raavas mieskin pistää parastaan. Oikeesti. Mystistä...
Sain myös kokea jotain muuta uutta tänä yönä. Hollannikas kertoi yhdestä vakavasti sairaan ystävänsä naispuolisesta ystävästä, jonka kans hän on viime aikoina lähentynyt ja joka on nyt nähtävästi häneen ihastunut. Sain kuulla, että ne tulee viettämään seuraavat kaksi päivää kahdestaan yksillä messuilla Belgiassa ja samalla hetkellä tunsin kuinka rinnassa kasvoi outo tumma painava tunne, jonka muistin jostain kaukaa monen vuoden takaa. Adrenaliinin syöksyessä vereen tajusin, että mä olin mustasukkanen. Ja tässä tapauksessa täysin ilman oikeutusta.
Eka reaktio oli tietenkin, että hälytyskellot alkoi huutamaan päässä "Enhän mä näin tuntis mun muiden miespuolisten platonisten ystävien kohdalla!", mutta toisaalta täytyykin muistaa, että meidän suhde on hyvin erityislaatuinen: Jonkunlainen riippuvuus toisistamme on kyllä mukana pelissä, siitä ei pääse mihinkään. Mä kerroin sille rehellisesti miltä tuntuu ja vakuutin uskovani sen olevan ihan luonnollista. Että ymmärrän hyvin sen tytön kiinnostuksen ja että itsekin varmasti ajattelisin samoin, jos tilanne välimatkoineen jne ei olis niin mahdoton. ...Kun pistää vinkkaus-smileyn perään, saa sanoa melkeen mitä vaan ja päästä pälkähästä, vaikka seuraavassa käänteessä vakuuttaakin olevansa ihan tosissaan.
Oikeesti mä uskon, että me ei kumpikaan tiedetä tarkalleen missä tässä mennään. Tai sit se tietää ja mä en tiedä. Toisaalta mä tiedän, mitä tilanne vaatis, jotta tästä tulis mitään muuta kuin platoninen ystävyyssuhde, ja tiedän että rahkeiden löytyminen on epätodennäköstä. Pian ollaan taas viisaampia, kun lähden käymään sen luona, ja parempi olla turhaan vaivaamatta päätään ennen sitä. Toivotaan, että nenätysten oleminen ja ajan viettäminen yhdessä hälventää riippuvuus-aspektin meidän ystävyydestä ja voidaan jatkaa terveempää rataa eteenpäin. On kuitenkin väistämätöntä, että jompikumpi tai molemmat ennen pitkää löytää tyttö-/poikaystäväkokelaita, ja sillon meidän täytyy pystyä suhtautumaan niihin tilanteisiin vähintään neutraalisti, jos halutaan tän ystävyyden säilyvän vielä jatkossakin.
Tuesday, May 23, 2006
Lääkitykset kunnossa
Nyt se viimein tuli - sade ja harmaa päivä. Ihanaa, ehkä tää siitepölytilanne nyt viimein ees vähän helpottaa. Viime raportista poiketen se kyllä sittenkin oli allergia eikä flunssa. Mulla ei vaan koskaan oo ollu mitään kovin tuntuvia siitepölyoireita, vaikka se suureksi yllätyksekseni jo useampi vuosi sitten muiden testien yhteydessä todettiin: "...Niin, ja sittenhän sulla on paha koivuallergia - mutta senhän sä tietenkin jo tiesitkin!" Sainpahan selityksen uupumukselle ja väsymykselle. Aikaisempi diagnoosi oli laiskuus.
Hmm... Mulla ei itse asiassa oo nyt kummempaa kommentoitavaa. Meen tästä alakertaan laittamaan kahvia tulemaan, lisään sitä maitokupilliseen ja meen tohon portaalle hengittämään. Hengittäminen on kyllä yks maailman hienoimpia asioita. Ihmisten pitäis kiinnittää siihen huomiota useammin. Ehkä sillon me koettais suurempaa yhteenkuuluvuutta luontoon ja lopetettais tän pallon tuhoaminen. Mieti, että meidät ympäröi ihan koko ajan läpinäkyvä väritön kaasu, jota me hengitetään sisään ja jota ilman me ei selvitä.
Hmm... Mulla ei itse asiassa oo nyt kummempaa kommentoitavaa. Meen tästä alakertaan laittamaan kahvia tulemaan, lisään sitä maitokupilliseen ja meen tohon portaalle hengittämään. Hengittäminen on kyllä yks maailman hienoimpia asioita. Ihmisten pitäis kiinnittää siihen huomiota useammin. Ehkä sillon me koettais suurempaa yhteenkuuluvuutta luontoon ja lopetettais tän pallon tuhoaminen. Mieti, että meidät ympäröi ihan koko ajan läpinäkyvä väritön kaasu, jota me hengitetään sisään ja jota ilman me ei selvitä.
Monday, May 22, 2006
Feminismiä ja sanatonta viestintää
Mä en yleensä ota aurinkoa, mutta tänään oli ulkona niin sekä mun fyysiseen että henkiseen fiilikseen sopiva ilma, että olisin maannut siellä vaikka koko päivän: Varusteina viime vuonna alennusmyynnistä ostetut bikinit, aurinkolasit ja hellehattu, 25 suojakerrointa, aurinkotuoli ja kirja. Täytyy sanoa, että jo aikaisemmin mainitsemani tanskalaisen Hanne-Vibeke Holstin kirjat on olleet mulle tärkeitä ajatusten herättäjiä ja pohtimisprosessien vauhdittajia viime vuoden aikana. Kirjojen feministinen ote on saanut tarttumaan aiheeseen, jota en aikaisemmin ollut itseni kanssa käsitellyt. Tuo prosessi on hyvin kasvattava ja edelleen kesken, mitä se ehkä tulee olemaan koko loppuelämäni ajan.
Päivän positiivisena huomiona totesin, että mulla oli ihan hyvä olla niin siinä pihalla aurinkotuolilla - ei pahaa oloa, kun puristaa tuosta ja löysää tässä. Sisällä olin peilin edessä saanut hymyillen todeta, että tämä on mun keho, se toimii moitteettomasti ja mä hyväksyn ja rakastan sitä myös tämänhetkisessä olomuodossaan heikkouksineen kaikkineen. Mä en tiedä mitä ainetta oon tietämättäni ottanu, mutta lisää tätä, kiitos! Naisten hormonaaliset heittelyt kierron aikana on kyllä aika jänniä.
Auringosta energiaa imeneenä sitten vielä joogasin ennen lähtöä tapaamaan isoisääni vanhainkotiin. On ollut mukavaa viime päivinä viettää aikaa ihan vaan kaksin, vaikka me ei paljon puhutakaan - lähinnä minä puhun sen mitä puhun ja hän kuuntelee, tilanteesta johtuen. Mieleeni tuli tänään, miten suuri sisältö sanattomalla kommunikaatiolla on ihmisten välisissä suhteissa. Kuinka paljon meidän väliselle yhteydelle merkitseekään se, että autan häntä esimerkiksi makaamaan sängylle tai nousemaan ylös. Minä tulen tilanteeseen nöyränä noviisina näissä asioissa - miten nostaa, mitä ottaa huomioon, miten tehdä tämä mahdollisimman mukavasti ja arvokkaasti -, pakotan itseni epävarmuuksieni yläpuolelle ja kerta kerralta osaan paremmin. Häntä taas auttaa lapsenlapsi, nuori tyttö hänen silmissään, ja tilanne on varmasti hyvin hämmentävä osien vaihduttua päälaelleen. Tästä huolimatta hän on kärsivällinen ja huomaan hänen arvostavan ja huomaavan yritykseni.
Mikään käymämme keskustelu elämäni aikana ei ole vaikuttanut suhteeseemme näin vahvasti ja olen kiitollinen joka hetkestä. Tärkeimpien asioiden sanomiseen ei ehkä sittenkään tarvita sanoja, vaikka minä luonnostani mielelläni asiat niiden avulla käsittelen. Joissain tilanteissa sanat voivat ehkä jopa olla pako hetkestä, joka tuntuu jotenkin epämiellyttävältä. Isoisäni kiittää aina kun olen häntä auttanut, kuinka pieni asia olisikaan kyseessä. Toivon hänen tietävän, että näkökulmastani minä olen se, jonka tulisi kiittää.
Päivän positiivisena huomiona totesin, että mulla oli ihan hyvä olla niin siinä pihalla aurinkotuolilla - ei pahaa oloa, kun puristaa tuosta ja löysää tässä. Sisällä olin peilin edessä saanut hymyillen todeta, että tämä on mun keho, se toimii moitteettomasti ja mä hyväksyn ja rakastan sitä myös tämänhetkisessä olomuodossaan heikkouksineen kaikkineen. Mä en tiedä mitä ainetta oon tietämättäni ottanu, mutta lisää tätä, kiitos! Naisten hormonaaliset heittelyt kierron aikana on kyllä aika jänniä.
Auringosta energiaa imeneenä sitten vielä joogasin ennen lähtöä tapaamaan isoisääni vanhainkotiin. On ollut mukavaa viime päivinä viettää aikaa ihan vaan kaksin, vaikka me ei paljon puhutakaan - lähinnä minä puhun sen mitä puhun ja hän kuuntelee, tilanteesta johtuen. Mieleeni tuli tänään, miten suuri sisältö sanattomalla kommunikaatiolla on ihmisten välisissä suhteissa. Kuinka paljon meidän väliselle yhteydelle merkitseekään se, että autan häntä esimerkiksi makaamaan sängylle tai nousemaan ylös. Minä tulen tilanteeseen nöyränä noviisina näissä asioissa - miten nostaa, mitä ottaa huomioon, miten tehdä tämä mahdollisimman mukavasti ja arvokkaasti -, pakotan itseni epävarmuuksieni yläpuolelle ja kerta kerralta osaan paremmin. Häntä taas auttaa lapsenlapsi, nuori tyttö hänen silmissään, ja tilanne on varmasti hyvin hämmentävä osien vaihduttua päälaelleen. Tästä huolimatta hän on kärsivällinen ja huomaan hänen arvostavan ja huomaavan yritykseni.
Mikään käymämme keskustelu elämäni aikana ei ole vaikuttanut suhteeseemme näin vahvasti ja olen kiitollinen joka hetkestä. Tärkeimpien asioiden sanomiseen ei ehkä sittenkään tarvita sanoja, vaikka minä luonnostani mielelläni asiat niiden avulla käsittelen. Joissain tilanteissa sanat voivat ehkä jopa olla pako hetkestä, joka tuntuu jotenkin epämiellyttävältä. Isoisäni kiittää aina kun olen häntä auttanut, kuinka pieni asia olisikaan kyseessä. Toivon hänen tietävän, että näkökulmastani minä olen se, jonka tulisi kiittää.
Sunday, May 21, 2006
Kesän yritetyin iskutaktiikka?
Mies on mennyt iskemään vetävää naista kuumalla kesäterassilla. Keskustelu on jo päässyt käyntiin ja nainen kysyy, mitä mies tekee työkseen:
"Joo, mä oon muusikko." Nainen kiinnostuu...
"Ai jaa, sepä kuulostaa mielenkiintoselta. Missä sä soitat?"
"No, älä kerro kellekään... mä oon yks siitä Lordista."
Toimii parhaiten rovaniemeläisittäin murtaen ja mystisen läpitunkeva katse silmissä. Uskottavuus onkin a ja o onnistumisen kannalta, koska tämän yrittäjiä tulee olemaan Suomen maalla pilvin pimein tulevana kesäkautena.
"Joo, mä oon muusikko." Nainen kiinnostuu...
"Ai jaa, sepä kuulostaa mielenkiintoselta. Missä sä soitat?"
"No, älä kerro kellekään... mä oon yks siitä Lordista."
Toimii parhaiten rovaniemeläisittäin murtaen ja mystisen läpitunkeva katse silmissä. Uskottavuus onkin a ja o onnistumisen kannalta, koska tämän yrittäjiä tulee olemaan Suomen maalla pilvin pimein tulevana kesäkautena.
Kaksi lippua 2007 Euroviisu-finaaliin, kiitos!
Lappalaiset näyttää mistä kana pissii!!!Tää oli niin paljon epätodennäkösempää, ku MM-jääkiekon kultamitali, että oksat pois! Mä käytän Lordi-paitaa koko kesän! No, en tietty koko kesää - aina pitää vähän liiotella, mut paljon kuitenkin. Mä ja mun Ruotsissa asuva rakas ikuisesti henkinen kämppis, sms-euroviisu-kumppani, mennään ihan varmasti sinne finaaliin, makso mitä makso.
Ja mun koiranulkoilutus-ystävä kerto just, et hän menee Heikin (Paasonen) kans naimisiin. Eli kaikki asiat alkaa suttaantumaan ihan itsestään... Millonkahan se André Wickström vielä soittas mulle?
Saturday, May 20, 2006
Hollantiin muutto edessä?
| You Belong in Amsterdam |
 A little old fashioned, a little modern - you're the best of both worlds. And so is Amsterdam. |
Ensamma tillsammans
Ibland kommer det fortfarande upp små saker, som påminner mig om hur fel mitt förra förhållande var - inte bara för mig, utan för oss båda. Antagligen beror det på att jag än så länge saknar annan referensram. Oftast händer det att jag hör eller läser någon annan berätta om sitt parliv och mitt känslomönster sätts igång av en detalj i historien. Känslorna är varje gång nästan identiska och kommer i samma ordning: först tomhet, sedan vemod och till slut lättnad.
Den här gången agerade boken jag läser avtryckare och insikten var att jag inte kunde sova med honom. Inte så att jag var sömnlös då han sov i samma rum, men jag kunde inte somna om han rörde vid mig. Han ville så gärna att jag skulle sova i hans famn, men varje gång han bad mig, var jag tvungen att göra honom besviken. Jag försökte nog alltid emellanåt, men det blev aldrig bra. Tomhet. Samma sak gäller även t ex kramar eller det att han smekte mig med handen. Jag kunde inte slappna av. Och nu handlar det alltså om en person jag var tillsammans med i nästan tre år och bodde ihop med i drygt två av dem. Vemod. Men jag är inte sådan egentligen. Jag har inga problem med fysisk närhet, i synnerhet om det är någon jag litar på. Jag brukar krama allihopa, det har vi alltid gjort i min familj, och en av mina vänner har till och med berättat för mig hur lycklig hon är att jag lärde henne att kramas. Jag tycker det är skönt att ligga i någons famn och bli smekt, känna tryggheten hos den andra, låta sig bli ompysslad och vid behov tröstad. Det var bara fel person. Det enda jag kunde vara ledsen över nu är att jag borde ha insett det då, men å andra sidan kan man inte vara efterklok. Man måste lära sig för att kunna veta bättre. Lättnad.
Min Befrielsedag firas lördagen 3.6. Då har det gått ett år sen det abrupta slutet av vårt förhållande. Tänkte skriva liv tillsammans, men det skulle ha varit att ta i. Vi var inte egentligen tillsammans, nog fysiskt närvarande, men samhörigheten fanns aldrig där. De säger ju att det första året är svårast efter en separation, men inte upplever jag att det har varit speciellt svårt annat än vid julen och födelsedagar. Det här kommer att vara den enda gången Befrielsedagen firas och därför ska det bli storslaget. Jag vill fira honom och jag vill fira mig och det att vi är befriade från att leva våra liv ensamma tillsammans. Jag är så otroligt lycklig och tacksam för det, vilket jag säger helt utan en ironisk efterklang.
Den här gången agerade boken jag läser avtryckare och insikten var att jag inte kunde sova med honom. Inte så att jag var sömnlös då han sov i samma rum, men jag kunde inte somna om han rörde vid mig. Han ville så gärna att jag skulle sova i hans famn, men varje gång han bad mig, var jag tvungen att göra honom besviken. Jag försökte nog alltid emellanåt, men det blev aldrig bra. Tomhet. Samma sak gäller även t ex kramar eller det att han smekte mig med handen. Jag kunde inte slappna av. Och nu handlar det alltså om en person jag var tillsammans med i nästan tre år och bodde ihop med i drygt två av dem. Vemod. Men jag är inte sådan egentligen. Jag har inga problem med fysisk närhet, i synnerhet om det är någon jag litar på. Jag brukar krama allihopa, det har vi alltid gjort i min familj, och en av mina vänner har till och med berättat för mig hur lycklig hon är att jag lärde henne att kramas. Jag tycker det är skönt att ligga i någons famn och bli smekt, känna tryggheten hos den andra, låta sig bli ompysslad och vid behov tröstad. Det var bara fel person. Det enda jag kunde vara ledsen över nu är att jag borde ha insett det då, men å andra sidan kan man inte vara efterklok. Man måste lära sig för att kunna veta bättre. Lättnad.
Min Befrielsedag firas lördagen 3.6. Då har det gått ett år sen det abrupta slutet av vårt förhållande. Tänkte skriva liv tillsammans, men det skulle ha varit att ta i. Vi var inte egentligen tillsammans, nog fysiskt närvarande, men samhörigheten fanns aldrig där. De säger ju att det första året är svårast efter en separation, men inte upplever jag att det har varit speciellt svårt annat än vid julen och födelsedagar. Det här kommer att vara den enda gången Befrielsedagen firas och därför ska det bli storslaget. Jag vill fira honom och jag vill fira mig och det att vi är befriade från att leva våra liv ensamma tillsammans. Jag är så otroligt lycklig och tacksam för det, vilket jag säger helt utan en ironisk efterklang.
Friday, May 19, 2006
The Finnish Patient
Mä en oo terve. Siis vielä vähemmän kuin silleen normaalisti. Ensin aattelin, että tää on vaan Pollenallergicus Maximus, mut nyt täytyy tunnustaa, että mä oon tosi flunssanen. Nenä vuoronperään vuotaa ja on tukossa, aamuisin irtoaa ghostbusters-limaa, aivastuttaa ja ääni on vielä matalampi kuin normaalisti - sensuellin yöradioäänen tilalle on tullut täys duhadedä. (Mun hollantilainen ystävä vihjasi eilen, että mun kirjotus on ehkä hivenen liian kuvailevaa.)
Vedän nyt myös antihistamiineja (ihana sana! histamiini oli se joulukalenterin hevonen. mut hei anti-histamiini... äsch!) siltä varalta, että se helpottais tilannetta. Ongelma on vaan se, että mulle ei melkeen ikinä tuu kuume, joka veis pöpöt mennessään, tilanne vaan pitkittyy ja venyy. Mä oon varmaan sitten luonnostani "riktigt kuuma pakkaus", niinku yks ensikättelyllä naimisissa olevaksi esittäytynyt mies sano viime torstaina. Mitä se oikeesti luuli saavuttamansa tollasella kommentilla? Ehkä se vaan halus pistää hyvän kiertämään, kertoa mukavan asian asianomaiselle itselleen, niinku mullakin on tapana. Joo, sanotaan niin, niin ei tartte alkaa kyseenalaistamaan ukkomiehen motiiveja.
No, tänään pitää kuitenkin yrittää ottaa rennosti ja lukea nyt kun rivit ei vielä pompi silmissä. Ulkona on niin harmittavan kylmä, ettei sinne voi mennä. Junamatkalla sain juuri päätökseen Hanne-Vibeke Holstin "Min mosters migrän eller Hur jag blev kvinna" ja vuorossa seuraavana saman kirjailijan "Kronprinsessan". Se "Da Vinci Koodi" pitäs vissiin kans lukea ennen elokuvan katsomista. Sunnuntaina tulee muuten telkusta Englantilainen potilas. En oo koskaan nähny sitä (kokonaan), joten pitää bunkrata sohvalle popkornitötsien, karkkipussien ja koirien sekaan. Tais olla tosi pitkä filmi, joten pitää valmistautua kunnolla ettei ainakaan nukahda kesken.
Vedän nyt myös antihistamiineja (ihana sana! histamiini oli se joulukalenterin hevonen. mut hei anti-histamiini... äsch!) siltä varalta, että se helpottais tilannetta. Ongelma on vaan se, että mulle ei melkeen ikinä tuu kuume, joka veis pöpöt mennessään, tilanne vaan pitkittyy ja venyy. Mä oon varmaan sitten luonnostani "riktigt kuuma pakkaus", niinku yks ensikättelyllä naimisissa olevaksi esittäytynyt mies sano viime torstaina. Mitä se oikeesti luuli saavuttamansa tollasella kommentilla? Ehkä se vaan halus pistää hyvän kiertämään, kertoa mukavan asian asianomaiselle itselleen, niinku mullakin on tapana. Joo, sanotaan niin, niin ei tartte alkaa kyseenalaistamaan ukkomiehen motiiveja.
No, tänään pitää kuitenkin yrittää ottaa rennosti ja lukea nyt kun rivit ei vielä pompi silmissä. Ulkona on niin harmittavan kylmä, ettei sinne voi mennä. Junamatkalla sain juuri päätökseen Hanne-Vibeke Holstin "Min mosters migrän eller Hur jag blev kvinna" ja vuorossa seuraavana saman kirjailijan "Kronprinsessan". Se "Da Vinci Koodi" pitäs vissiin kans lukea ennen elokuvan katsomista. Sunnuntaina tulee muuten telkusta Englantilainen potilas. En oo koskaan nähny sitä (kokonaan), joten pitää bunkrata sohvalle popkornitötsien, karkkipussien ja koirien sekaan. Tais olla tosi pitkä filmi, joten pitää valmistautua kunnolla ettei ainakaan nukahda kesken.
Thursday, May 18, 2006
Re-virginised x 4
Erään opiskelukaverin teorian mukaan henkilö on re-virginised silloin, kun on ollut kolme kuukautta ilman seksiä. Teoriassa ei kuitenkaan otettu kantaa siihen mitä tapahtuu, jos aika ylittyisi useammankertaisesti jollain henkilöllä - teorian luoja ei ollut tullut ajatelleeksi, että niin voisi käydä.
Luin äsken Partyflickan:n blogia ja siellä yksi viesti alkoi sanoilla "Mulla oli eilen seksitön päivä."... Se jotenkin pysäytti. Mä nimittäin löysin tässä just toissapäivänä lipaston laatikosta kondomipaketin, jonka ostin julistuksenomaisesti pian avoeroni jälkeen, eli noin vuosi sitten. Se on edelleen avaamaton.
Tänä päivänä seksiä tulee mitä erinäisimmissä muodoissa joka tuutista lakkaamatta. Joskus herää ajatus onko mun suhtautumisessa aiheeseen jotain outoa, kun en koe sopivani siihen muottiin, joka modernista urbaanista sinkkuihmisestä on luotu. Mä oon kyllä seksuaalinen ihminen, mutta läheisyyden tietynlainen näytteleminen jonkun enemmän tai vähemmän tuntemattoman ihmisen kanssa ei anna tyydytystä, vaan ennemminkin päin vastoin. Haluan oikeaa henkistä läheisyyttä, välittämistä ja luottamusta - että ruumiillinen kanssakäyminen on osa jotain suurempaa ja tärkeämpää. Oonko mä ainoa, joka tuntee näin?
Onnekseni tää asenne ei vaikuta mitenkään negatiivisesti mun elämään. En menis ottamaan elämääni väärää ihmistä vaan sen takia, että seksi vois olla hyvää parisuhteessa. Joskus oon miettiny KK:n mahdollisuutta, mut itseni tuntien siinä kävis kuitenkin huonosti. Lähtökohdanhan pitääkin aina olla se, että tuntee itsensä ja elää sen mukaan, itselleen uskollisena. Kun niin menettelee ei voi käydä kuin hyvin. Mutta omien käsitysten kyseenalaistaminen ja mahdollinen päivittäminen on kuitenkin aina terveellistä.
Tässä ehkä tuli jollekin too-much-information, mut musta oli tärkeetä luoda vähän vastapainoa muunlaisille (vallitseville?) asenteille. Mun mielestä kaikki aikuiset ihmiset saa elää just niinkuin itse haluaa, kunhan ei satuta tai loukkaa ketään toista (jos ne ei sitä erikseen pyydä), enkä mä millään tavalla paheksu ihmisiä, jotka on seksuaalisesti aktiivisempia kuin minä. Itse asiassa mä tietyllä tavalla joskus kadehdin niitä.
Luin äsken Partyflickan:n blogia ja siellä yksi viesti alkoi sanoilla "Mulla oli eilen seksitön päivä."... Se jotenkin pysäytti. Mä nimittäin löysin tässä just toissapäivänä lipaston laatikosta kondomipaketin, jonka ostin julistuksenomaisesti pian avoeroni jälkeen, eli noin vuosi sitten. Se on edelleen avaamaton.
Tänä päivänä seksiä tulee mitä erinäisimmissä muodoissa joka tuutista lakkaamatta. Joskus herää ajatus onko mun suhtautumisessa aiheeseen jotain outoa, kun en koe sopivani siihen muottiin, joka modernista urbaanista sinkkuihmisestä on luotu. Mä oon kyllä seksuaalinen ihminen, mutta läheisyyden tietynlainen näytteleminen jonkun enemmän tai vähemmän tuntemattoman ihmisen kanssa ei anna tyydytystä, vaan ennemminkin päin vastoin. Haluan oikeaa henkistä läheisyyttä, välittämistä ja luottamusta - että ruumiillinen kanssakäyminen on osa jotain suurempaa ja tärkeämpää. Oonko mä ainoa, joka tuntee näin?
Onnekseni tää asenne ei vaikuta mitenkään negatiivisesti mun elämään. En menis ottamaan elämääni väärää ihmistä vaan sen takia, että seksi vois olla hyvää parisuhteessa. Joskus oon miettiny KK:n mahdollisuutta, mut itseni tuntien siinä kävis kuitenkin huonosti. Lähtökohdanhan pitääkin aina olla se, että tuntee itsensä ja elää sen mukaan, itselleen uskollisena. Kun niin menettelee ei voi käydä kuin hyvin. Mutta omien käsitysten kyseenalaistaminen ja mahdollinen päivittäminen on kuitenkin aina terveellistä.
Tässä ehkä tuli jollekin too-much-information, mut musta oli tärkeetä luoda vähän vastapainoa muunlaisille (vallitseville?) asenteille. Mun mielestä kaikki aikuiset ihmiset saa elää just niinkuin itse haluaa, kunhan ei satuta tai loukkaa ketään toista (jos ne ei sitä erikseen pyydä), enkä mä millään tavalla paheksu ihmisiä, jotka on seksuaalisesti aktiivisempia kuin minä. Itse asiassa mä tietyllä tavalla joskus kadehdin niitä.
Wednesday, May 17, 2006
Oma koti kullan kallis
Vietyäni vanhemmat junalle, ajelin muutaman kiekan kautta kotiin. Nostalgia-aalto hyökyi yli paikkoja katsellessa alkukesän auringon paisteessa. Ohitin jalkapallokenttiä, joiden ohi pyöräiltiin teininä, muka just sattumalta samaan aikaan tiettyjen poikien harjotusten kanssa. Taakse jäi VPK, jonka pihalle mentiin aidanraosta sinä vappuna, kun se yks tyyppi joi liikaa rommia ja mä sain leikkiä Äiti Teresaa. Menopeli alla muuttui rakkaaksi Minikseni, hirvivaara-tarra takaluukussa, ja mieleen palasi kaikki kesäiset päivät, illat ja yöt läheisellä rannalla - miten paljon sielläkin ehti tapahtua. Ja nyt kaiken näkee jollain tavalla niin toisin.
Viattomuus, epävarmuus, uteliaisuus, kokemattomuus, huolettomuus ja tietynlainen kuolemattomuus on värittäneet nuoruuden tapahtumat sellaisiksi, joita aikuisena ei enää voi nähdä. Kun joku päivä olen nuoren vanhempi, tulee lapseni luulemaan, etten ole koskaan kokenut enkä voi tietää miltä tuntuu olla teini. Totuus taitaa kuitenkin olla, että teinivuosien erityisluonne johtuu enemmän juuri tuosta näkemisen ja kokemisen teinifiltteristä, eikä niinkään siitä missä ajassa elää. Myös sinun vanhemmat on olleet nuoria, ja samoin niiden vanhemmat, vaikka sitä olisikin vaikea enää nähdä. Toivottavasti mä en koskaan unohda sitä, miltä silloin tuntui. Toivottavasti mä en koskaan antaudu olemaan täysin aikuinen.
Tuntuu ihan hyvältä olla täällä. Olin ajatellut, että tuntuisi jotenkin oudommalta. Tämä talo on myyty, joten olen viimeistä kertaa niiden seinien sisällä, johon on sijoittunut mun perheen koti yläasteelta saakka. Kyyneleet nousee silmiin ja asian sisäistäminen vetää surulliseksi, mikä yllättää mut aika lailla: Kun muutin täältä vajaa kahdeksan vuotta sitten opiskelemaan, muutti siskoni mun huoneeseen ja siitä lähtien talo on tuntunut enemmänkin paikalta, jossa vain käydään vierailulla. Ehkä mä oon nyt vaan niin nostalgiahöyryissä, että tunteetkin on jossain siellä teinivuosissa, kun oma koti vielä oli täällä.
Kun tämä talo muutaman viikon päästä tyhjenee, se ei enää ole meidän koti. Koti on aina ollut ja tulee aina olemaan niiden neljän ihmisen luona, joita kutsun mun perheeksi. Joskus juhlapyhinä koti on yhdessä paikassa, mutta yleensä koti on kolmessa ihan eri paikassa. Mun oma koti kulkee tietysti mun ja pikkumiehen mukana ja näiden kotien lisäksi mä koen, että mulla on omanlaisensa kodit niiden ystävien luona, jotka on mun sydäntä lähimpänä. Tärkein näistä kaikista tulee kuitenkin aina olemaan mun oma koti ja sen säilyttäminen koko elämän loppuun asti tilanteista, tapahtumista ja maantieteellisistä sijainneista riippumatta. Ja eihän sitä tiedä vaikka mun oma koti jonain päivänä yhdistettäisiin muiden kotien kanssa kaksioksi tai jopa kolmioksi. Mutta myymään tai vaihtamaan sitä ei koskaan lähdetä.
Viattomuus, epävarmuus, uteliaisuus, kokemattomuus, huolettomuus ja tietynlainen kuolemattomuus on värittäneet nuoruuden tapahtumat sellaisiksi, joita aikuisena ei enää voi nähdä. Kun joku päivä olen nuoren vanhempi, tulee lapseni luulemaan, etten ole koskaan kokenut enkä voi tietää miltä tuntuu olla teini. Totuus taitaa kuitenkin olla, että teinivuosien erityisluonne johtuu enemmän juuri tuosta näkemisen ja kokemisen teinifiltteristä, eikä niinkään siitä missä ajassa elää. Myös sinun vanhemmat on olleet nuoria, ja samoin niiden vanhemmat, vaikka sitä olisikin vaikea enää nähdä. Toivottavasti mä en koskaan unohda sitä, miltä silloin tuntui. Toivottavasti mä en koskaan antaudu olemaan täysin aikuinen.
Tuntuu ihan hyvältä olla täällä. Olin ajatellut, että tuntuisi jotenkin oudommalta. Tämä talo on myyty, joten olen viimeistä kertaa niiden seinien sisällä, johon on sijoittunut mun perheen koti yläasteelta saakka. Kyyneleet nousee silmiin ja asian sisäistäminen vetää surulliseksi, mikä yllättää mut aika lailla: Kun muutin täältä vajaa kahdeksan vuotta sitten opiskelemaan, muutti siskoni mun huoneeseen ja siitä lähtien talo on tuntunut enemmänkin paikalta, jossa vain käydään vierailulla. Ehkä mä oon nyt vaan niin nostalgiahöyryissä, että tunteetkin on jossain siellä teinivuosissa, kun oma koti vielä oli täällä.
Kun tämä talo muutaman viikon päästä tyhjenee, se ei enää ole meidän koti. Koti on aina ollut ja tulee aina olemaan niiden neljän ihmisen luona, joita kutsun mun perheeksi. Joskus juhlapyhinä koti on yhdessä paikassa, mutta yleensä koti on kolmessa ihan eri paikassa. Mun oma koti kulkee tietysti mun ja pikkumiehen mukana ja näiden kotien lisäksi mä koen, että mulla on omanlaisensa kodit niiden ystävien luona, jotka on mun sydäntä lähimpänä. Tärkein näistä kaikista tulee kuitenkin aina olemaan mun oma koti ja sen säilyttäminen koko elämän loppuun asti tilanteista, tapahtumista ja maantieteellisistä sijainneista riippumatta. Ja eihän sitä tiedä vaikka mun oma koti jonain päivänä yhdistettäisiin muiden kotien kanssa kaksioksi tai jopa kolmioksi. Mutta myymään tai vaihtamaan sitä ei koskaan lähdetä.
Monday, May 15, 2006
Ms. Moneypenny and Me
Mulla on useimmiten keittiön ikkuna auki. Asuntoon paistaa heti aamusta niin suoraan aurinko, että herätessä täällä on jo aika kuuma. Vaikka avaankin ikkunan heti sängystä noustessa, on tässä viime viikkoina käynyt pari kertaa niin, että mä luulen ulkona olevan huomattavasti lämpimämpää kuin onkaan eli meen koiraa kävelyttämään liian vähissä vaatteissa. Ja tietty aurinkolasit päässä, koska piti olla kesä.
Sommaren är kort, mut ei sen nyt ihan vielä tarttis loppua. Lähden toisaalle koiravahdiksi, mut kun sieltä palaan on kesän paras olla palannut kaupunkiin. Mua on jotenkin ahdistanu toi pois lähtö ja kahden viikon erakoituminen vanhassa kotikaupungissa, mut nyt oon laatinut survival planin, jolla niistä saadaan kaikki irti. Ohjelmassa päivärutiini sisältäen joogaa, koirien kävelytystä ja halailua, lukemista, ruoanlaittotaitojen parantamista ja terveellisemmän syömisen opettelua, maltillista auringonottoa (jos kesä tekee comebackin) ja siellä suunnalla asuvien ystävien tapaamista. Mun mielestä kuulostaa tosi hyvältä. Ja enköhän mä sieltäkin laita rivejä tänne ihmeteltäviksi.
Sisäpiha on märkä ja kauniin sininen taivas pilkottaa harmaiden pilvien välistä. Ikkunalaudan rahapuu on kasvanut niin paljon, että pitää oikeen kurkottaa, että näkee koko pihan. Toinen vaihtoehto ois tietty siirtää ruukkua sivummalle, mut musta on kiva kun se on tuossa vieressä. Ms. Moneypenny (tapana kastaa kukat) on mun kumppani - se voi kauan huonosti, kituutti, ja puhkesi yllättäen "kukkaan" viime kesäisen eron jälkeen. Me ollaan kuin kaksi mariaa. Ja meillä on tulossa vapautumisen vuosipäivä ihan tässä pian.
Avoimen ikkunan ulkopuolella on joku tuuletusparvekkeella tupakalla. Ensireaktio on, että voi ei tänne tulee savua, kunnes tunnen hajun nenässäni ja toivon, että se mies polttaisi vielä toisen.
Sommaren är kort, mut ei sen nyt ihan vielä tarttis loppua. Lähden toisaalle koiravahdiksi, mut kun sieltä palaan on kesän paras olla palannut kaupunkiin. Mua on jotenkin ahdistanu toi pois lähtö ja kahden viikon erakoituminen vanhassa kotikaupungissa, mut nyt oon laatinut survival planin, jolla niistä saadaan kaikki irti. Ohjelmassa päivärutiini sisältäen joogaa, koirien kävelytystä ja halailua, lukemista, ruoanlaittotaitojen parantamista ja terveellisemmän syömisen opettelua, maltillista auringonottoa (jos kesä tekee comebackin) ja siellä suunnalla asuvien ystävien tapaamista. Mun mielestä kuulostaa tosi hyvältä. Ja enköhän mä sieltäkin laita rivejä tänne ihmeteltäviksi.
Sisäpiha on märkä ja kauniin sininen taivas pilkottaa harmaiden pilvien välistä. Ikkunalaudan rahapuu on kasvanut niin paljon, että pitää oikeen kurkottaa, että näkee koko pihan. Toinen vaihtoehto ois tietty siirtää ruukkua sivummalle, mut musta on kiva kun se on tuossa vieressä. Ms. Moneypenny (tapana kastaa kukat) on mun kumppani - se voi kauan huonosti, kituutti, ja puhkesi yllättäen "kukkaan" viime kesäisen eron jälkeen. Me ollaan kuin kaksi mariaa. Ja meillä on tulossa vapautumisen vuosipäivä ihan tässä pian.
Avoimen ikkunan ulkopuolella on joku tuuletusparvekkeella tupakalla. Ensireaktio on, että voi ei tänne tulee savua, kunnes tunnen hajun nenässäni ja toivon, että se mies polttaisi vielä toisen.
Saturday, May 13, 2006
Hullulla on halvat huvit
Kyllä, nyt on lauantai-ilta ja mä kirjotan blogia, mutta en suinkaan ole menetetty tapaus. Stand-upin ja nuudeli-illallisen jälkeen kotiin tuleminen tuntui kaikin puolin parhaalta ajatukselta. Osasyynä mahdollisesti torstain menot.
Oli tosi täydellinen ilta. Ystäväni (se, jonka kans käydään usein koirien kanssa kävelyillä jne) lähti mukaan katsomaan Andrén esitystä Svenska Teaterille ja show oli todella hyvä. Jutut ei sisältäneet mitään sellasta, mitä olisin aikasempina kertoina Wickströmiltä kuullut ja vaikka aiheet rönsyili sinne tänne, punainen lanka pysyi koko ajan mukana. Siis sen verran kun nyt stand-upissa yleensä on tarpeen. Suosittelen lämmöllä kaikille, jotka tykkää huumorista ja nauramisesta! (Vielä kaksi esitystä kevätkaudella, ens ti ja to.) Ne, jotka ei kuulu tohon ryhmään, lukee muuten ihan väärän henkilön blogia. Tai eihän siinä mitään, saahan kaikki toki lukea - on hyvä harjoittaa suvaitsevaisuutta ja avartaa omaa katsantokantaansa.
Esityksen jälkeen ystäväni kanssa jutellessa tajusin, että muhun teki suurimman vaikutuksen ne "huonoimmat" jutut. Siis semmoset pikkukommentit, sivulauseet, jotka ei oikeestaan ollut päävitsi. Nuo jutut tulee jotenkin ihan yllättäen, puun takaa, eikä niille voi olla nauramatta. Itse asiassa ne taitaa muistuttaa mua tosi paljon siitä huumorista, jota mun perheessä kylvetään oikeestaan koko ajan, aina tilanteen tullen. Pistän nyt tähän pari esimerkkiä tältä illalta selvennykseks.
Oli tosi täydellinen ilta. Ystäväni (se, jonka kans käydään usein koirien kanssa kävelyillä jne) lähti mukaan katsomaan Andrén esitystä Svenska Teaterille ja show oli todella hyvä. Jutut ei sisältäneet mitään sellasta, mitä olisin aikasempina kertoina Wickströmiltä kuullut ja vaikka aiheet rönsyili sinne tänne, punainen lanka pysyi koko ajan mukana. Siis sen verran kun nyt stand-upissa yleensä on tarpeen. Suosittelen lämmöllä kaikille, jotka tykkää huumorista ja nauramisesta! (Vielä kaksi esitystä kevätkaudella, ens ti ja to.) Ne, jotka ei kuulu tohon ryhmään, lukee muuten ihan väärän henkilön blogia. Tai eihän siinä mitään, saahan kaikki toki lukea - on hyvä harjoittaa suvaitsevaisuutta ja avartaa omaa katsantokantaansa.
Esityksen jälkeen ystäväni kanssa jutellessa tajusin, että muhun teki suurimman vaikutuksen ne "huonoimmat" jutut. Siis semmoset pikkukommentit, sivulauseet, jotka ei oikeestaan ollut päävitsi. Nuo jutut tulee jotenkin ihan yllättäen, puun takaa, eikä niille voi olla nauramatta. Itse asiassa ne taitaa muistuttaa mua tosi paljon siitä huumorista, jota mun perheessä kylvetään oikeestaan koko ajan, aina tilanteen tullen. Pistän nyt tähän pari esimerkkiä tältä illalta selvennykseks.
Nää uppoaa muhun kuin häkä. Mulla on niin halvat huvit. Oon täys nörtti.Esimerkki 1
Aihe on uskonto ja Martti Luther ja pointti se, että hän tuskin tuli itse henkilökohtaisesti tuomaan oppejaan Suomeen tyyliin "Hej, jag är Martin Luther... och det här är min bror Lex." Mä repesin ihan täysin. (Nyt hävettää aika paljon, jos mä oon nauranu ihan eriä, kuin mikä ajatus oli, mut what the hell...) Get it? Lex Luthor, Teräsmiehen arkki-vihollinen.
Esimerkki 2
Aihe sotakorvaukset, Marshall-apu ja se, että Ruotsi otti sen vastaan. Esittää ohjaavansa peruuttavaa kuorma-autoa peremmälle piip-piip-äänellä ja toteaa lopuksi, että "...nu kan vi gå och köpa förstärkare." Marshall-vahvistimet.
Friday, May 12, 2006
Herkkuhöpinää
Kävin kaupassa hakemassa tarvikkeet tähän hetkeen täydelliselle illalle: light-limsaa, maltillisesti irtokarkkia ja minipussi sipsejä. Töllöstä tulee ykköseltä Woman Wanted, draamaa ja romantiikkaa - toivottavasti paljon sitä romantiikkaa. Mulla on suuri romantiikan nälkä. Se on tää alkanut kesä...
Mikä siinä on, kun aina ostaa lähes identtisen määrän ja valikoiman irtokarkkeja? Mun pussiin tulee aina noitapillejä, toffeepaloja (niitä isoja), toukkia, susuja, jogurttirusinoita ja pari salmiakkia. Ja paras limsa on ehdottomasti Pommac.
Oltiin tyttöjen kanssa vuodenvaihteen tienoilla Tallinnassa ja kotimatkalla listattiin kaikki tärkeimmät asiat järjestykseen. Mulle tuli sillon esimerkiksi seuraavat listaukset:
Choko Top 5
1. Guillian
2. Tupla
3. Twix
4. Toblerone
5. Brejk
Chips Top 5
1. Weekend Snacks
2. Manhattan
3. Kartanon Dill
4. Raffel
5. Grön Pringles
Näiden lisäksi listattiin seksikkäimmät miesnäyttelijät top 5, karkit top 5, mut elokuvat top 10 jäi pahasti kesken hyvästä yrityksestä huolimatta. Tähän urakkaan meni monta tuntia ja miettiminen ja keskustelut oli yhtä intensiivistä kuin oltais maailman rauhaa neuvottelemassa. Se oli aivan uskomattoman tyydyttävää puuhaa ja meillä oli törkeen hauskaa. Ja niin oli varmaan myös kanssamatkustajilla, jotka aina välillä loi hämmentyneitä katseita meihin päin.
Mikä siinä on, kun aina ostaa lähes identtisen määrän ja valikoiman irtokarkkeja? Mun pussiin tulee aina noitapillejä, toffeepaloja (niitä isoja), toukkia, susuja, jogurttirusinoita ja pari salmiakkia. Ja paras limsa on ehdottomasti Pommac.
Oltiin tyttöjen kanssa vuodenvaihteen tienoilla Tallinnassa ja kotimatkalla listattiin kaikki tärkeimmät asiat järjestykseen. Mulle tuli sillon esimerkiksi seuraavat listaukset:
Choko Top 5
1. Guillian
2. Tupla
3. Twix
4. Toblerone
5. Brejk
Chips Top 5
1. Weekend Snacks
2. Manhattan
3. Kartanon Dill
4. Raffel
5. Grön Pringles
Näiden lisäksi listattiin seksikkäimmät miesnäyttelijät top 5, karkit top 5, mut elokuvat top 10 jäi pahasti kesken hyvästä yrityksestä huolimatta. Tähän urakkaan meni monta tuntia ja miettiminen ja keskustelut oli yhtä intensiivistä kuin oltais maailman rauhaa neuvottelemassa. Se oli aivan uskomattoman tyydyttävää puuhaa ja meillä oli törkeen hauskaa. Ja niin oli varmaan myös kanssamatkustajilla, jotka aina välillä loi hämmentyneitä katseita meihin päin.
Sushia, sakea ja subway
Olin eilen ystäväni kanssa syömässä japanilaista Raku-Ya:ssa (tsekkaa älyttömän hienot kotisivut). En ollu koskaan maistanu sakea ja täytyy sanoa, etten välttämättä ihan siihen rakastunut, vaikka lämpimänä juotiinkin. Hyvää ruokaa ja seuraa ja iltaa lähdettiin jatkamaan torstaiseen tyyliin vielä Kalleen. Fiilis oli niin hyvä, et kaveri onnistu ylipuhumaan Suomi-rokki-puolelle ja tanssimaan pöydillä, mikä on mun kohdalla suuri saavutus. Tapasin uusia ihmisiä, joista yhden kanssa oli hyvin hedelmällinen keskustelu työelämästä ja eräs toinen teki muhun vaikutuksen saamalla mut tuntemaan oloni tosi luonnolliseksi sen kanssa. Se jutteli, et se vie mut ulos syömään, mut kattellaan kattellaan...
Kotiin tultuani lähdin koiran kans mini-kävelylle ja tapasin kadulla miehen, joka odotteli tilaamaansa taksia. Se naureskeli mulle, kun mä juttelin siitä vaikutuksen tehneestä ja pompin paikallani niinku joku pikku tyttö. Oon mä vähän hämärä, kun oon parasta kaveria tuntemattoman ihmisen kanssa keskellä katua torstaiyönä ja tilitän tuntemuksia tyypin seisoessa siinä mun koira sylissä. Ihanaa tavata ihania ihmisiä. Elämä on ihan fantastista. Mut se taksi ei kyllä koskaan tullut.
X-määrän alkoholipitoisten juomien nauttimisen tuloksena on eittämättä jonkun tyyppinen liskojen yö. Yks uni oli tosi kummallinen: Lotta Backlund oli muuttanu bloginsa templaten über-asialliseks mintunvihreeks siitä turvallisesta ja persoonaan sopivasta pinkistä, mitä se on aina ollut ja mikä sen tietysti pitää olla. Muita unia mä en sit muistakaan. Heräsin tosi myöhään, käytiin kävelyllä ja sit hain Subwayltä ruokaa. Oon ylpee ittestäni, että vaihdoin alkuperäisen pizza-idean subiin, vaikka mun täytyy myöntää, että suurempi syy oli kyllä se, että Subway oli lähempänä. Sillon huomaa, et on vähän heikko happi, kun 10 metrin lisäetäisyys vaikuttaa ostopäätökseen.
Kotiin tultuani lähdin koiran kans mini-kävelylle ja tapasin kadulla miehen, joka odotteli tilaamaansa taksia. Se naureskeli mulle, kun mä juttelin siitä vaikutuksen tehneestä ja pompin paikallani niinku joku pikku tyttö. Oon mä vähän hämärä, kun oon parasta kaveria tuntemattoman ihmisen kanssa keskellä katua torstaiyönä ja tilitän tuntemuksia tyypin seisoessa siinä mun koira sylissä. Ihanaa tavata ihania ihmisiä. Elämä on ihan fantastista. Mut se taksi ei kyllä koskaan tullut.
X-määrän alkoholipitoisten juomien nauttimisen tuloksena on eittämättä jonkun tyyppinen liskojen yö. Yks uni oli tosi kummallinen: Lotta Backlund oli muuttanu bloginsa templaten über-asialliseks mintunvihreeks siitä turvallisesta ja persoonaan sopivasta pinkistä, mitä se on aina ollut ja mikä sen tietysti pitää olla. Muita unia mä en sit muistakaan. Heräsin tosi myöhään, käytiin kävelyllä ja sit hain Subwayltä ruokaa. Oon ylpee ittestäni, että vaihdoin alkuperäisen pizza-idean subiin, vaikka mun täytyy myöntää, että suurempi syy oli kyllä se, että Subway oli lähempänä. Sillon huomaa, et on vähän heikko happi, kun 10 metrin lisäetäisyys vaikuttaa ostopäätökseen.
Wednesday, May 10, 2006
Miljoonat André Wickströmistä
Mä oon semi-ihastunut André Wickströmiin. Livenä oon nähny sen vaan lavalla, eikä mulla oo hajuakaan minkälaiset jutut sillä on vapaa-aikana, mut mulla on semmonen fiilis, että me sovittais toosi hyvin yhteen. (Huh, tästä tulee ihan mieleen mun lempileffa Notting Hillissä se Hugh Grantin sisko, joka seuras Julia Robertsia vessaan asti ja kerto olleensa jo pitkään vakuuttunut siitä, että ne vois olla parhaat kaverit.)
Ok, no nyt kuitenkin maailman hienoin kaupunkilehti Papper on kuullut tän viestin ja lähettää mut treffeille Andrén kanssa. Me mennään Svenska Teateriin ens lauantaina. Tulee varmaan tosi kiva ilta. Niin tai no, tuleehan sinne kyllä muutama muukin. Muutama sata. Ja André joutuu kyllä edelleen oleen siellä lavalla. Eli ehkä "treffit" on vähän liian vahva ilmaisu.
Voitin siis lipun Svenskalle katsomaan Andrén stand-up-pläjäyksen "En kvälls grej", jonka oon halunnu nähdä jo pitkään. Uskomaton juttu, koska mä en koskaan voita mitään - viimeks lapsena piirustuskilpailusta keltasen jaffa-lippiksen! Hmm... Jää mysteeriksi liittyykö tuo lapsuuden tapahtuma jotenkin siihen, että oon nykyään vakavasti allerginen keltaiselle. Tää lipun voittaminen nyt kuitenkin sit vissiin tarkottaa, että todennäkösyys voittaa miljoonia Lotossa tippu huimasti. Toisaalta voi olla, että sitä todennäkösyyttä romuttaa enemmänkin se, että mä en ikinä lottoa.
Mun pikkumiehellä on tänään 4 v-synttärit ja ollaan juhlittu sitä dumle tikkarilla ja suklaajätskillä.
Ok, no nyt kuitenkin maailman hienoin kaupunkilehti Papper on kuullut tän viestin ja lähettää mut treffeille Andrén kanssa. Me mennään Svenska Teateriin ens lauantaina. Tulee varmaan tosi kiva ilta. Niin tai no, tuleehan sinne kyllä muutama muukin. Muutama sata. Ja André joutuu kyllä edelleen oleen siellä lavalla. Eli ehkä "treffit" on vähän liian vahva ilmaisu.
Voitin siis lipun Svenskalle katsomaan Andrén stand-up-pläjäyksen "En kvälls grej", jonka oon halunnu nähdä jo pitkään. Uskomaton juttu, koska mä en koskaan voita mitään - viimeks lapsena piirustuskilpailusta keltasen jaffa-lippiksen! Hmm... Jää mysteeriksi liittyykö tuo lapsuuden tapahtuma jotenkin siihen, että oon nykyään vakavasti allerginen keltaiselle. Tää lipun voittaminen nyt kuitenkin sit vissiin tarkottaa, että todennäkösyys voittaa miljoonia Lotossa tippu huimasti. Toisaalta voi olla, että sitä todennäkösyyttä romuttaa enemmänkin se, että mä en ikinä lottoa.
Mun pikkumiehellä on tänään 4 v-synttärit ja ollaan juhlittu sitä dumle tikkarilla ja suklaajätskillä.
Tuesday, May 09, 2006
This is the good life!
Nyt on oikeesti semmonen olo, että tässä elämässä ei oo mitään, mistä mä en selviäis. Siis ei just tällä hetkellä, koska lihakset on heikkona ja olo levollinen joogan jälkeen, mutta niinku yleensä. Tottakai jotku asiat voi olla rankkoja tai vaikeita, mutta kaikesta selvitään. Kyllähän se viime vuonnakin nähtiin. Aina vaan hetki kerrallaan, niin hyvässä kuin pahassakin:
Päivällä oltiin kävelyllä. Mentiin tarkotuksella sen uskomattoman kauniin asuinalueen läpi, johon mun piti jakaa niitä flyereita. Rantaan jätskille ja koirat sai jädetytöiltä hukkapalloja, vaniljan ja mustikan, me ihmiset otettiin minttusuklaat. Lupasin mainostaa Helsingin Jäätelötehdasta koko kesän, kun oli niin hyvä palvelu.
Istuttiin venerannassa ja koirien kuumettua lähdettiin Kaivopuistoon hakemaan varjoa. Siellä ihmeteltiin olemista ja naurettiin kahta Yorkshiren terrieriä, jotka oli irti ja pyöri selällään maassa. Pikkuherrakin oli irti ja ihan kiltisti, kunnes yks koira tuli odottamatta ja vähän piti ärhennellä, mut se nyt on ihan normaalia... harjotuksella kai siitäkin lopulta päästään - keeping my fingers crossed. Näin kesän ensimmäisen punkin, joka oli menossa isomman koiran silmänaluskarvoihin, mutta saatiin toivottavasti viime hetkellä pois. Itse asiassa näin semmosen eka kertaa "luonnossa", siis muuten kuin koirassa kiinni verta imeneenä mötikkänä, ja voin kertoa niille, jotka ei tiedä, että se oli ihan semmosen pienen-pienen punasen hämäkin näkönen olio, mutta ruskeanharmaa.
Kotimatkalla tapasin vielä pisteenä iin päälle vanhan ystävän, joka oli juuri ajatellu mua eilen löytäessään jonkun vanhan postikortin. KAIKKI on oikeesti muuttanu Helsinkiin! Lopulta kotiin saavuttuani laitoin itselleni super terveellisen feta-oliivi-salaatin ja jonkun ajan päästä lähdin kuin lähdinkin (eli sain itseni pakotettua, koska mulla on nyt viime aikoina ollu asennevamma) joogaan. Yllättävän hyvän harjoituksen jälkeen hiippailin harvinaisen hitaasti kotiin ja nappasin lähikaupasta mandariineja ja vesimelonia. Niin ja kasvisliemikuutioita, jotka oli remonttitarjouksessa.
Ja nyt istun siis tässä makeeta melonia syöneenä täysin uupuneissa voittajafiiliksissä. Ihana päivä, ihana ilta ja ihana mennä pian nukkumaan.
Niin ja tärkein (no ei nyt kai!) meinas unohtua: Alaovella tapasin "uuden" naapurin ja voin nyt todeta, että tässä talossa asuu ainakin yks hyvännäkönen, huumorintajuinen nuorimies, jonka ovessa on vain yksi nimi.
"It is said an Eastern monarch once charged his wise men to invent him a sentence to be ever in view, and which should be true and appropriate in all times and situations. They presented him the words: "And this, too, shall pass away." How much it expresses! How chastening in the hour of pride! How consoling in the depths of affliction!"
-Abraham Lincoln
Päivällä oltiin kävelyllä. Mentiin tarkotuksella sen uskomattoman kauniin asuinalueen läpi, johon mun piti jakaa niitä flyereita. Rantaan jätskille ja koirat sai jädetytöiltä hukkapalloja, vaniljan ja mustikan, me ihmiset otettiin minttusuklaat. Lupasin mainostaa Helsingin Jäätelötehdasta koko kesän, kun oli niin hyvä palvelu.
Istuttiin venerannassa ja koirien kuumettua lähdettiin Kaivopuistoon hakemaan varjoa. Siellä ihmeteltiin olemista ja naurettiin kahta Yorkshiren terrieriä, jotka oli irti ja pyöri selällään maassa. Pikkuherrakin oli irti ja ihan kiltisti, kunnes yks koira tuli odottamatta ja vähän piti ärhennellä, mut se nyt on ihan normaalia... harjotuksella kai siitäkin lopulta päästään - keeping my fingers crossed. Näin kesän ensimmäisen punkin, joka oli menossa isomman koiran silmänaluskarvoihin, mutta saatiin toivottavasti viime hetkellä pois. Itse asiassa näin semmosen eka kertaa "luonnossa", siis muuten kuin koirassa kiinni verta imeneenä mötikkänä, ja voin kertoa niille, jotka ei tiedä, että se oli ihan semmosen pienen-pienen punasen hämäkin näkönen olio, mutta ruskeanharmaa.
Kotimatkalla tapasin vielä pisteenä iin päälle vanhan ystävän, joka oli juuri ajatellu mua eilen löytäessään jonkun vanhan postikortin. KAIKKI on oikeesti muuttanu Helsinkiin! Lopulta kotiin saavuttuani laitoin itselleni super terveellisen feta-oliivi-salaatin ja jonkun ajan päästä lähdin kuin lähdinkin (eli sain itseni pakotettua, koska mulla on nyt viime aikoina ollu asennevamma) joogaan. Yllättävän hyvän harjoituksen jälkeen hiippailin harvinaisen hitaasti kotiin ja nappasin lähikaupasta mandariineja ja vesimelonia. Niin ja kasvisliemikuutioita, jotka oli remonttitarjouksessa.
Ja nyt istun siis tässä makeeta melonia syöneenä täysin uupuneissa voittajafiiliksissä. Ihana päivä, ihana ilta ja ihana mennä pian nukkumaan.
Niin ja tärkein (no ei nyt kai!) meinas unohtua: Alaovella tapasin "uuden" naapurin ja voin nyt todeta, että tässä talossa asuu ainakin yks hyvännäkönen, huumorintajuinen nuorimies, jonka ovessa on vain yksi nimi.
Yrittänyttä ei laiteta
Soitin juuri siitä edellä mainitusta urasuunnitelmastani poiketen erään mielenkiintoisen avoimen työpaikan kontaktihenkilölle. Vaikuttaa siltä, että tältä neidolta puuttuu tarvittavat työkokemukset, mutta katson huomenna uudestaan fiilikset ja todennäköisesti laitan jotain hakemusta menemään. Eihän siinä mitään menetä ja soitot ja hakemusten laatimiset on muutenkin hyvää harjoitusta.
Tänään yritän myös saada itseni sinne joogaan. Eilen olin täysi luuseri ja keksin itselleni jotain tekosyitä. Oon siinä, itseni ylipuhumisessa ja niihin selityksiin uskomisessa, valitettavan hyvä. Sitä ennen kuitenkin ystävän kanssa rantaan aurinkokävelylle koirien kanssa ja varmaan napataan jätskitkin matkalta. Mmm... Jäätelö ei sinänsä kuulu mun wannabe-terveelliseen ajattelumalliin, mutta pakkohan sitä, kun on kesä ja kärpäsiä. Onneks ei kuitenkaan vielä havaintoa hyttysistä, vaikka vapun alla oli kolme mystistä puremaa jostain tullutkin.
Ulkoilu tekee mun mini-miehelle hyvää. Muutenkin päätin tänään alkaa käyttämään sitä enemmän koirapuistoissa kasvattamassa itsetuntoa, kun se on jotenkin vähän hukassa ja vauhko kävelyllä. Tänäänkin sai hävetä silmät päästään kun se räjähti naapurin "There's Something About Mary"-tyyppiselle koiralle, joka oli ihan kiltti ja rauhallinen... Ensin täytyy tosin koirapuiston veräjässä olleen ilmoituksen mukaan hankkia nenäpunkkilääke.
Sisäpiharaportissa ei kauheesti uutta. Joku on laittanut pyykkejä kuivumaan ilman pyykkipoikia ja osa on tippunut maahan (epäilyttävän ruskea t-paita ja parit bokserit) ja lakanat on rypyssä, eli mun ei kannata lähteä tohon peliin ilman kunnon varusteita. Niitä pyykkipoikia.
Tänään yritän myös saada itseni sinne joogaan. Eilen olin täysi luuseri ja keksin itselleni jotain tekosyitä. Oon siinä, itseni ylipuhumisessa ja niihin selityksiin uskomisessa, valitettavan hyvä. Sitä ennen kuitenkin ystävän kanssa rantaan aurinkokävelylle koirien kanssa ja varmaan napataan jätskitkin matkalta. Mmm... Jäätelö ei sinänsä kuulu mun wannabe-terveelliseen ajattelumalliin, mutta pakkohan sitä, kun on kesä ja kärpäsiä. Onneks ei kuitenkaan vielä havaintoa hyttysistä, vaikka vapun alla oli kolme mystistä puremaa jostain tullutkin.
Ulkoilu tekee mun mini-miehelle hyvää. Muutenkin päätin tänään alkaa käyttämään sitä enemmän koirapuistoissa kasvattamassa itsetuntoa, kun se on jotenkin vähän hukassa ja vauhko kävelyllä. Tänäänkin sai hävetä silmät päästään kun se räjähti naapurin "There's Something About Mary"-tyyppiselle koiralle, joka oli ihan kiltti ja rauhallinen... Ensin täytyy tosin koirapuiston veräjässä olleen ilmoituksen mukaan hankkia nenäpunkkilääke.
Sisäpiharaportissa ei kauheesti uutta. Joku on laittanut pyykkejä kuivumaan ilman pyykkipoikia ja osa on tippunut maahan (epäilyttävän ruskea t-paita ja parit bokserit) ja lakanat on rypyssä, eli mun ei kannata lähteä tohon peliin ilman kunnon varusteita. Niitä pyykkipoikia.
Monday, May 08, 2006
Kyseenalainen chi ja asuntounelmia
Mun energiat on ihan tukossa tässä huoneistossa just nyt. Pahimman lukon sain avattua tiskaamalla astiavuoren tuossa päivällä, mutta tää vaatekomeron järjestely on hidasta puuhaa... Huono chi tuntuu vaikuttamaan myös hauvaan, jolla on hermot tänään kireellä. Pitää mennä illalla pitemmälle kävelylle, että se saa mielenkiintosta ajateltavaa. Ehkä mun pitäis kaataa sen päälle merisuolaa ensiapuna.
Mä unelmoin omasta kodista. Nyt kun tunnun niin vankasti kotiutuneeni tänne, se ois semmonen ankkuri, jonka haluaisin saada asetettua paikoilleen. Hassua, että tuo tunne toi mulle mieleen ex-avomieheni, joka meidän vielä ollessa yhdessä jo aloitti oman elämänsä käymällä selkäni takana katsomassa omistusasuntoja perheensä kanssa ja antamalla tarjouksen siitä kämpästä, jonka sitten seuraavalla viikolla osti. Juuri tällä hetkellä mä jotenkin ymmärrän sen tarpeen mikä hänellä sillon oli. Ihanaa saada kultareunusta mun elämän suurimpaan petokseen. Ja varsinkin vapauttavaa huomata, että mä missään turhassa katkeruudessa roikkumisen sijasta mielelläni otan vastaan semi-lieventäviä asianhaaroja.
No, omalla kohdalla asunnon ostaminen eli suuren lainan ottaminen saa vielä odottaa. Tärkeintä tällä hetkellä on tämä uran uudelleen starttaus. Sitä paitsi sen oikean asunnon löytäminen voi myös viedä oman aikansa. Alue on tosin selvä. Tässä viikonloppuna ystäväni kanssa kävelyllä ollessani mieleeni tuli mahtava idea: Tekisin flyereita, joita jakaisin sitten ko alueen asuntoihin. Kortissa olisi muutamia rasti-ruutuun-kohtia tyyliin "Olen sinkku/Asun kaksiossa tai suuremmassa/Olen koiraihminen/Olen avoin uudelle parisuhteelle jne" ja alla olisi mun kuva yhteystietojen kera, joihin sais ottaa yhteyttä, jos sai x-määrän rasteja. Näin ehkä löytäisin kumppanin, jolla olisi jo "meille" sopiva asunto, eikä tarttis itse alkaa hakemaan. Musta aivan nerokas idea! Ok, vitsi vitsi.
Viikonloppuna muuten sattui aika jännä juttu. Ensin lauantai-iltana menin käymään lähellä sijaitsevassa Alepassa ostoksilla ja kassajonosta bongasin yhden lukioaikaisen miespuolisen kaverin. Oli tosi kiva nähdä, vaikka tapaaminen olikin tosi pikainen ja henkilö tuntui olevan jotenkin vähän pihalla/etäinen. Hassua olikin se, että seuraavana päivänä mennessäni TOISEEN lähellä sijaitsevaan Alepaan asetuin saman henkilön taakse kassajonossa. What are the odds? Jälleen tapaaminen oli harmittavan lyhyt, mutta tällä kertaa henkilö oli se "itsensä", jona hänet muistin, mikä oli tosi ihana nähdä. Ja eiköhän me taas nähdä tässä kulmilla... Ehkä siellä Alepan kassajonossa.
Mä haluan mennä ystävien kanssa syömään marokkolaiseen ravintolaan.
Mä unelmoin omasta kodista. Nyt kun tunnun niin vankasti kotiutuneeni tänne, se ois semmonen ankkuri, jonka haluaisin saada asetettua paikoilleen. Hassua, että tuo tunne toi mulle mieleen ex-avomieheni, joka meidän vielä ollessa yhdessä jo aloitti oman elämänsä käymällä selkäni takana katsomassa omistusasuntoja perheensä kanssa ja antamalla tarjouksen siitä kämpästä, jonka sitten seuraavalla viikolla osti. Juuri tällä hetkellä mä jotenkin ymmärrän sen tarpeen mikä hänellä sillon oli. Ihanaa saada kultareunusta mun elämän suurimpaan petokseen. Ja varsinkin vapauttavaa huomata, että mä missään turhassa katkeruudessa roikkumisen sijasta mielelläni otan vastaan semi-lieventäviä asianhaaroja.
No, omalla kohdalla asunnon ostaminen eli suuren lainan ottaminen saa vielä odottaa. Tärkeintä tällä hetkellä on tämä uran uudelleen starttaus. Sitä paitsi sen oikean asunnon löytäminen voi myös viedä oman aikansa. Alue on tosin selvä. Tässä viikonloppuna ystäväni kanssa kävelyllä ollessani mieleeni tuli mahtava idea: Tekisin flyereita, joita jakaisin sitten ko alueen asuntoihin. Kortissa olisi muutamia rasti-ruutuun-kohtia tyyliin "Olen sinkku/Asun kaksiossa tai suuremmassa/Olen koiraihminen/Olen avoin uudelle parisuhteelle jne" ja alla olisi mun kuva yhteystietojen kera, joihin sais ottaa yhteyttä, jos sai x-määrän rasteja. Näin ehkä löytäisin kumppanin, jolla olisi jo "meille" sopiva asunto, eikä tarttis itse alkaa hakemaan. Musta aivan nerokas idea! Ok, vitsi vitsi.
Viikonloppuna muuten sattui aika jännä juttu. Ensin lauantai-iltana menin käymään lähellä sijaitsevassa Alepassa ostoksilla ja kassajonosta bongasin yhden lukioaikaisen miespuolisen kaverin. Oli tosi kiva nähdä, vaikka tapaaminen olikin tosi pikainen ja henkilö tuntui olevan jotenkin vähän pihalla/etäinen. Hassua olikin se, että seuraavana päivänä mennessäni TOISEEN lähellä sijaitsevaan Alepaan asetuin saman henkilön taakse kassajonossa. What are the odds? Jälleen tapaaminen oli harmittavan lyhyt, mutta tällä kertaa henkilö oli se "itsensä", jona hänet muistin, mikä oli tosi ihana nähdä. Ja eiköhän me taas nähdä tässä kulmilla... Ehkä siellä Alepan kassajonossa.
Mä haluan mennä ystävien kanssa syömään marokkolaiseen ravintolaan.
Mollitonta menoa
Unohdin viimeksi lisätä, että tuo Funeral Blues ei ollut tarkoitettu kuvaamaan mun silloista mielentilaa, että olisin surullinen tai allapäin. Mieli on ollut hyvin duurivoittoinen, mitä on edistänyt uskomattoman kaunis viikonlopun superkesäilma. Tuo runo vain sopii jotenkin siihen samaan mielentilaan mitä viimeksi pohdin: Tuleeko joku joskus tuntemaan jotain noin voimakasta minua kohtaan?
Tänä päivänä otan siis härkää sarvista ja alan toteuttaa tämänhetkistä suunnitelmaani. En vieläkään viitsi alkaa kertomaan sen kummemmin, mutta palaan jos ja kun asiat alkavat suttaantua. Myös ohjelmassa joogaa, tiskaamista ja vaatekomeron järjestely.
Sisäpiharaportti: Koivuihin on ilmestynyt kauttaaltaan pieniä vihreitä lehtiä ja naapurit kuivattavat narulla (alus-)vaatteitaan.
Tänä päivänä otan siis härkää sarvista ja alan toteuttaa tämänhetkistä suunnitelmaani. En vieläkään viitsi alkaa kertomaan sen kummemmin, mutta palaan jos ja kun asiat alkavat suttaantua. Myös ohjelmassa joogaa, tiskaamista ja vaatekomeron järjestely.
Sisäpiharaportti: Koivuihin on ilmestynyt kauttaaltaan pieniä vihreitä lehtiä ja naapurit kuivattavat narulla (alus-)vaatteitaan.
Friday, May 05, 2006
Funeral Blues
- W.H. Auden
Stop all the clocks, cut off the telephone.
Prevent the dog from barking with a juicy bone,
Silence the pianos and with muffled drum
Bring out the coffin, let the mourners come.
Let aeroplanes circle moaning overhead
Scribbling in the sky the message He is Dead,
Put crêpe bows round the white necks of the public doves,
Let the traffic policemen wear black cotton gloves.
He was my North, my South, my East and West,
My working week and my Sunday rest
My noon, my midnight, my talk, my song;
I thought that love would last forever, I was wrong.
The stars are not wanted now; put out every one,
Pack up the moon and dismantle the sun.
Pour away the ocean and sweep up the wood;
For nothing now can ever come to any good.
Stop all the clocks, cut off the telephone.
Prevent the dog from barking with a juicy bone,
Silence the pianos and with muffled drum
Bring out the coffin, let the mourners come.
Let aeroplanes circle moaning overhead
Scribbling in the sky the message He is Dead,
Put crêpe bows round the white necks of the public doves,
Let the traffic policemen wear black cotton gloves.
He was my North, my South, my East and West,
My working week and my Sunday rest
My noon, my midnight, my talk, my song;
I thought that love would last forever, I was wrong.
The stars are not wanted now; put out every one,
Pack up the moon and dismantle the sun.
Pour away the ocean and sweep up the wood;
For nothing now can ever come to any good.
Lokkeja ja syviä tunteita
Tuo alla oleva runo (O tell me...) tuli mieleen tässä koneen ääressä miettiessä ja ikkunasta kesäiltaa katsellessa. Näkymä on kolmen kerrostalon sisäpihat, meidän talon takana asvalttia ja naapurilla viime kesän ruohot ja pari kuuden kerroksen korkuista koivua. Niinkuin yleensä, sisäpihan seinät on julkisivua huonommassa kunnossa, osa seinistä on jätetty rappaamatta näyttämään kauniit vanhat tiilet ja peltiränneistä on osa maalista kulunut pois. Yhden tiiliseinän takaa näkyy osa jonkun toimiston isoa parveketta, jolla voi nähdä ihmisiä yhdessä tupakkatauolla päivisin. Ilta-aurinko tulee jostain mun talon takaa ja saa mataksi kuluneet keltaiset ja vaaleanpunaiset seinät hohtamaan. Lokit lentelee ja huutaa taustalla muistuttaen itselle tärkeästä paikasta ja tuoden kuvaan turvallisuuden tunteen jostain lapsuudesta. Tämä on mun koti, tuo näkymä on osa sitä. Kun katson mietteissäni ulos tuo näkymä antaa mulle virikkeitä, tukea unelmille ja tulevaisuuden toivoa. Eikö olekin kummallista? Sehän on vain kerrostalojen sisäpiha.
Mutta takaisin runoon. Tietyllä tavalla se herättää mussa samantyyppisiä tunteita kuin sisäpihanäkymä. Siinä tunne kuvataan täsmälleen niin hämmentävästi, kuin miltä se tuntuukin. Mulla tulee aina kyyneleet silmiin kun luen sen, ehkä siksi, että runo herättää mussa taas uudelleen toivon siitä, että rakkaus palaa mun elämään minä hetkenä hyvänsä. Sellainen rakkaus, joka on valtavan paljon suurempaa kuin se minkä jo luulin löytäneeni. Yhteenkuuluvuuden tunne ja antautuminen, mitä en varmasti tällä hetkellä osaa edes kuvitella. Samaan aikaan kun kaipaan ja odotan sitä, se myös hirvittää. Miten mä osaan ottaa sen vastaan? Mitä mä sitten teen, kun se täyttää mut kokonaan ja pistää pään pyörälle? On pelottavaa heittäytyä elämään. Nöyrästi. Avoimesti. On vaikeaa olla suunnittelematta ja pohtimatta etukäteen ja vain ottaa jokainen hetki, tilanne ja kokemus sellaisenaan ja iloita siitä.
Muutama kuukausi sitten elämääni tuli odottamatta ihminen, joka herätti mussa tunteita, joita en enää ollut muistanut olevankaan. Tunteeni ko henkilöä kohtaan eivät ole sopivia tilanteen huomioon ottaen, mutta niiden kieltäminen ei onnistunut, vaikka sitä muutaman viikon ajan aktiivisesti yritin. Tuo mies oli tunkeutunut ihoni alle, eikä hän sieltä vähään aikaan, jos koskaan, tule poistumaan. Jotkut ihmisethän on sellaisia, magneettisia, joita kohtaan tulee aina tuntemaan vetovoimaa, täysin selittämätöntä kemiaa. Tässä kyseisessä tapauksessa mulla ei ole mitään tietoa tunteeko hän samoin vai ei, tai tietääkö hän edes minun tunteistani. Nyt en kuitenkaan tule tapaamaan henkilöä muutamaan kuukauteen, mikä luonnollisesti ensin oli suuri järkytys, mutta jonka sitten tunnistin minut vapauttavaksi asiaksi. Hänen palatessaan katsotaan tilanne uudelleen.
Juuri nyt mun elämässä tuntuu monet asiat tapahtuvan niin vauhdilla ja takavasemmalta, ettei mitään kannata kauheasti pohtia etukäteen. Niin... juuri tällä hetkellä mun elämässä mä suhtaudun siihen niinkuin kuuluisikin: nöyrästi, kiitollisena ja jokainen hetki ja tunne kerrallaan avoimesti vastaanottaen. Olisi ihanaa, jos tällainen olisi pysyvä tila.
Mutta takaisin runoon. Tietyllä tavalla se herättää mussa samantyyppisiä tunteita kuin sisäpihanäkymä. Siinä tunne kuvataan täsmälleen niin hämmentävästi, kuin miltä se tuntuukin. Mulla tulee aina kyyneleet silmiin kun luen sen, ehkä siksi, että runo herättää mussa taas uudelleen toivon siitä, että rakkaus palaa mun elämään minä hetkenä hyvänsä. Sellainen rakkaus, joka on valtavan paljon suurempaa kuin se minkä jo luulin löytäneeni. Yhteenkuuluvuuden tunne ja antautuminen, mitä en varmasti tällä hetkellä osaa edes kuvitella. Samaan aikaan kun kaipaan ja odotan sitä, se myös hirvittää. Miten mä osaan ottaa sen vastaan? Mitä mä sitten teen, kun se täyttää mut kokonaan ja pistää pään pyörälle? On pelottavaa heittäytyä elämään. Nöyrästi. Avoimesti. On vaikeaa olla suunnittelematta ja pohtimatta etukäteen ja vain ottaa jokainen hetki, tilanne ja kokemus sellaisenaan ja iloita siitä.
Muutama kuukausi sitten elämääni tuli odottamatta ihminen, joka herätti mussa tunteita, joita en enää ollut muistanut olevankaan. Tunteeni ko henkilöä kohtaan eivät ole sopivia tilanteen huomioon ottaen, mutta niiden kieltäminen ei onnistunut, vaikka sitä muutaman viikon ajan aktiivisesti yritin. Tuo mies oli tunkeutunut ihoni alle, eikä hän sieltä vähään aikaan, jos koskaan, tule poistumaan. Jotkut ihmisethän on sellaisia, magneettisia, joita kohtaan tulee aina tuntemaan vetovoimaa, täysin selittämätöntä kemiaa. Tässä kyseisessä tapauksessa mulla ei ole mitään tietoa tunteeko hän samoin vai ei, tai tietääkö hän edes minun tunteistani. Nyt en kuitenkaan tule tapaamaan henkilöä muutamaan kuukauteen, mikä luonnollisesti ensin oli suuri järkytys, mutta jonka sitten tunnistin minut vapauttavaksi asiaksi. Hänen palatessaan katsotaan tilanne uudelleen.
Juuri nyt mun elämässä tuntuu monet asiat tapahtuvan niin vauhdilla ja takavasemmalta, ettei mitään kannata kauheasti pohtia etukäteen. Niin... juuri tällä hetkellä mun elämässä mä suhtaudun siihen niinkuin kuuluisikin: nöyrästi, kiitollisena ja jokainen hetki ja tunne kerrallaan avoimesti vastaanottaen. Olisi ihanaa, jos tällainen olisi pysyvä tila.
O Tell Me The Truth About Love
- W.H. Auden
Some say that love's a little boy,
And some say it's a bird,
Some say it makes the world go round,
And some say that's absurd,
And when I asked the man next-door,
Who looked as if he knew,
His wife got very cross indeed,
And said it wouldn't do.
Does it look like a pair of pajamas,
Or the ham in a temperance hotel?
Does it's odour remind one of llamas,
Or has it a comforting smell?
Is it prickly to touch as a hedge is,
Or soft as eiderdown fluff?
Is it sharp or quite smooth at the edges?
O tell me the truth about love.
Our history books refer to it
In cryptic little notes,
It's quite a common topic on
The Transatlantic boats;
I've found the subject mentioned in
Accounts of suicides,
And even seen it scribbled on
The backs of railway-guides.
Does it howl like a hungry Alsatian,
Or boom like a military band?
Could one give a first-rate imitation
On a saw or a Steinway Grand?
Is its singing at parties a riot?
Does it only like Classical stuff?
Will it stop when one wants to be quiet?
O tell me the truth about love.
I looked inside the summer-house;
it wasn't ever there.
I tried the Thames at Maidenhead,
And Brighton's bracing air.
I don't know what the blackbird sang,
Or what the tulip said;
But it wasn't in the chicken-run,
Or underneath the bed.
Can it pull extraordinary faces?
Is it usually sick on a swing?
Does it spend all it's time at the races,
Or fiddling with pieces of string?
Has it views of it's own about money?
Does it think Patriotism enough?
Are its stories vulgar but funny?
O tell me the truth about love.
When it comes, will it come without warning
Just as I'm picking my nose?
Will it knock on my door in the morning,
Or tread in the bus on my shoes?
Will it come like a change in the weather?
Will its greeting be courteous or rough?
Will it alter my life altogether?
O tell me the truth about love.
And some say it's a bird,
Some say it makes the world go round,
And some say that's absurd,
And when I asked the man next-door,
Who looked as if he knew,
His wife got very cross indeed,
And said it wouldn't do.
Does it look like a pair of pajamas,
Or the ham in a temperance hotel?
Does it's odour remind one of llamas,
Or has it a comforting smell?
Is it prickly to touch as a hedge is,
Or soft as eiderdown fluff?
Is it sharp or quite smooth at the edges?
O tell me the truth about love.
Our history books refer to it
In cryptic little notes,
It's quite a common topic on
The Transatlantic boats;
I've found the subject mentioned in
Accounts of suicides,
And even seen it scribbled on
The backs of railway-guides.
Does it howl like a hungry Alsatian,
Or boom like a military band?
Could one give a first-rate imitation
On a saw or a Steinway Grand?
Is its singing at parties a riot?
Does it only like Classical stuff?
Will it stop when one wants to be quiet?
O tell me the truth about love.
I looked inside the summer-house;
it wasn't ever there.
I tried the Thames at Maidenhead,
And Brighton's bracing air.
I don't know what the blackbird sang,
Or what the tulip said;
But it wasn't in the chicken-run,
Or underneath the bed.
Can it pull extraordinary faces?
Is it usually sick on a swing?
Does it spend all it's time at the races,
Or fiddling with pieces of string?
Has it views of it's own about money?
Does it think Patriotism enough?
Are its stories vulgar but funny?
O tell me the truth about love.
When it comes, will it come without warning
Just as I'm picking my nose?
Will it knock on my door in the morning,
Or tread in the bus on my shoes?
Will it come like a change in the weather?
Will its greeting be courteous or rough?
Will it alter my life altogether?
O tell me the truth about love.
Päivä, jolloin kaikki on selvää
Onko sulla koskaan tollasia päiviä? Siis semmosia, kun tuntuu, että kaikki on selvää. Tämä on nyt sellanen päivä mun kohdalla. On kevyehkö olo ja asiat tuntuu olevan helpompia aivan eri tavalla kuin joinain muina päivinä. Se on varmaan tää perjantai...
Mä oon ollut työttömänä työnhakijana Helsinkiin muuton jälkeen. Lopettaessani edellisessä työpaikassa olin tajunnut, että se työ ei antanut minulle sitä tyydytystä, mitä haluan elämästäni saada ja näin ollen jouduin etsimään uusia virikkeitä ja vastauksia. Näiden kolmen kuukauden aikana aivotyöskentely on tiedostaen ja alitajuisesti käynyt kuumana tulevaisuuden suunnittelun ja pohtimisen, toiveiden ja pelon johdosta.
Tänään kuitenkin viimein tuntuu siltä, että epätoivon usva on hälventynyt tuon ajatustyön päältä ja asiat tuntuu kirkkaammilta ja mutkattomammilta. Oon ottanu uraan ja elämään liittyvät valinnat välillä turhan raskaasti ja jotenkin nähnyt ne aivan liian peruuttamattomina, kunnes eilen tajusin tai muistin yhden elämän ihanimmista asioista: Aina voi muuttaa mieltään ja ohjata olemisensa uusille urille. Havahtaminen ja tuon faktan uudelleen löytäminen oli jo itsessään valtavan suuri ja merkittävä asia, mutta vielä mahtavamman siitä teki ystäväni edellispäivänä lähettämän sähköpostiviestin lukeminen, jossa hän lausui aivan nuo samat asiat. Lisävahvistus omille tunteille ja pohdinnoille ei ole koskaan pahitteeksi.
Nyt minulla on siis suunnitelma, jota alan toteuttamaan heti maanantaina. Ajatuksissa on alanvaihto, jonka ounastelen onnistuessaan muuttamaan elämää suht merkittävästi... Pidetään peukkuja.
Mä oon ollut työttömänä työnhakijana Helsinkiin muuton jälkeen. Lopettaessani edellisessä työpaikassa olin tajunnut, että se työ ei antanut minulle sitä tyydytystä, mitä haluan elämästäni saada ja näin ollen jouduin etsimään uusia virikkeitä ja vastauksia. Näiden kolmen kuukauden aikana aivotyöskentely on tiedostaen ja alitajuisesti käynyt kuumana tulevaisuuden suunnittelun ja pohtimisen, toiveiden ja pelon johdosta.
Tänään kuitenkin viimein tuntuu siltä, että epätoivon usva on hälventynyt tuon ajatustyön päältä ja asiat tuntuu kirkkaammilta ja mutkattomammilta. Oon ottanu uraan ja elämään liittyvät valinnat välillä turhan raskaasti ja jotenkin nähnyt ne aivan liian peruuttamattomina, kunnes eilen tajusin tai muistin yhden elämän ihanimmista asioista: Aina voi muuttaa mieltään ja ohjata olemisensa uusille urille. Havahtaminen ja tuon faktan uudelleen löytäminen oli jo itsessään valtavan suuri ja merkittävä asia, mutta vielä mahtavamman siitä teki ystäväni edellispäivänä lähettämän sähköpostiviestin lukeminen, jossa hän lausui aivan nuo samat asiat. Lisävahvistus omille tunteille ja pohdinnoille ei ole koskaan pahitteeksi.
Nyt minulla on siis suunnitelma, jota alan toteuttamaan heti maanantaina. Ajatuksissa on alanvaihto, jonka ounastelen onnistuessaan muuttamaan elämää suht merkittävästi... Pidetään peukkuja.
Wednesday, May 03, 2006
Alku aina hankalaa...
Tämä tuntui oikealta päivältä alkaa kirjoittamaan jotain. Siis kyllähän mä monesti kirjoitan meilejä ystäville, mutta harvoin kollektiivisesti useille ihmisille. Mieli on täynnä erilaisia ajatuksia liittyen tällaiseen julkiseen kirjoitteluun, lähinnä miksi ja mitä. Mitä aukkoa mä täytän tällä? Onko tämä vaan joku sisäisen narsismin ilmentymä? Ekshibitionismia? No, aika tulee joko näyttämään vastaukset tai ajamaan asioiden ohi. Niin elämässä aina käy. Ja se on turvallinen tieto.
Tuntuu jännältä aloittaa jotain uutta ja tuntematonta. Niin, tai no... Itse asiassa viimeisten kuukausien aikana on tullut aloitettua aika paljon uutta, joten tämä alkaa jo olla tapa. Muutin tammikuun lopulla Pohjanmaalta keskisuuresta kaupungista Helsinkiin. En ole kyseisestä kaupungista kotoisin, vaan ajauduin sinne opiskelun jälkeen miehen perässä. Tuossa elämänvaiheessa vietettyjen kolmen vuoden aikana en kuitenkaan vaihtanu osoitetta matkalaukkuni osoitelappuun lainkaan. Syy ei ollut siinä, että asia olisi unohtunut - mua kyllä muistutettiin asiasta ja hoksasin sen itsekin monta kertaa - tai että en olis matkustellut, vaan siinä, että osoitelappuun oli merkitty se paikka, joka viimeks tuntui kodilta. Näin jatkui aivan siihen saakka, että saavuin tänne ja mut valtas tunne siitä, että oon palannut sinne, missä mun kuuluu olla. Niinkuin tuo kolmen vuoden jakso olisi ollu harha-askel siitä, miten mun elämän kuului mennä, ja nyt tulin takaisin oikeille raiteille. Surrealistinen kokemus.
Nyt siis uudessa kaupungissa, asun yksin pienen koirani kanssa ja katson mitä elämällä on tarjottavaa. Tärkeä asia kotiutumisessa on ollut se, että Helsingissä on paljon mun opiskeluaikaisia ystäviä. Tärkein asia mun mielessä on tällä hetkellä oman paikan löytäminen elämässä. Lähinnä se tarkoittaa työtä ja uraa, mitä mun kuuluu tehdä ja mikä tekis mut onnelliseksi. Mutta näistä lisää sitten toisella kertaa.
Kiva kun luit :)
Tuntuu jännältä aloittaa jotain uutta ja tuntematonta. Niin, tai no... Itse asiassa viimeisten kuukausien aikana on tullut aloitettua aika paljon uutta, joten tämä alkaa jo olla tapa. Muutin tammikuun lopulla Pohjanmaalta keskisuuresta kaupungista Helsinkiin. En ole kyseisestä kaupungista kotoisin, vaan ajauduin sinne opiskelun jälkeen miehen perässä. Tuossa elämänvaiheessa vietettyjen kolmen vuoden aikana en kuitenkaan vaihtanu osoitetta matkalaukkuni osoitelappuun lainkaan. Syy ei ollut siinä, että asia olisi unohtunut - mua kyllä muistutettiin asiasta ja hoksasin sen itsekin monta kertaa - tai että en olis matkustellut, vaan siinä, että osoitelappuun oli merkitty se paikka, joka viimeks tuntui kodilta. Näin jatkui aivan siihen saakka, että saavuin tänne ja mut valtas tunne siitä, että oon palannut sinne, missä mun kuuluu olla. Niinkuin tuo kolmen vuoden jakso olisi ollu harha-askel siitä, miten mun elämän kuului mennä, ja nyt tulin takaisin oikeille raiteille. Surrealistinen kokemus.
Nyt siis uudessa kaupungissa, asun yksin pienen koirani kanssa ja katson mitä elämällä on tarjottavaa. Tärkeä asia kotiutumisessa on ollut se, että Helsingissä on paljon mun opiskeluaikaisia ystäviä. Tärkein asia mun mielessä on tällä hetkellä oman paikan löytäminen elämässä. Lähinnä se tarkoittaa työtä ja uraa, mitä mun kuuluu tehdä ja mikä tekis mut onnelliseksi. Mutta näistä lisää sitten toisella kertaa.
Kiva kun luit :)
Subscribe to:
Posts (Atom)
