Mun rakas ystävä sanoi mulle kirjeessä tässä viime viikolla, että:
"sun täytyy uskaltaa olla myös se heikompi osapuoli!!!!!! - - - Tietenkin ole ylpeä siitä että olet erittäin vahva itsenäinen nuori nainen, mutta joskus on hyvä päästää kontrolli ja antaa vaan tunteiden viedä, oli se sitten "heikkoa" tai ei. Ja kun muissa elämäntilanteissa olet erittäin vahva niin se että joskus tunne-elämässä annat itsesi olla välillä se heikompi on varmaan vaan ihan hyvä."Se oli niin oikeassa, että rintaa vihloi, ja mä mietin tota monta päivää jälkeenpäin.
Mulla on joku tarve edelleen kontrolloida kaikkea mun ihmissuhteisiin liittyvää, mikä varmaan juontaa juurensa mun edelliseen suhteeseen, jossa mä koin, että vastuu kaikesta oli mun niskoilla. Pääongelmahan tässä on luottamus. Mä tajusin viime suhteessani, etten ollut luottanut avomieheeni sataprosenttisesti ja lopulta hän vielä todisti epäluotettavuutensa, jolloin mä sain vahvistuksen. Ei kannattanutkaan luottaa, mä olin koko ajan ollut oikeassa. Tästä todennäköisesti johtuu, että mun luottamus nimenomaan mulle kiinnostustaan näyttäviin miehiin (ei siis miehiin yleensä) on paljon pahemmassa jamassa kuin luulin. Mun oletusarvo on, että henkilö on epäluotettava ja tulee aiheuttamaan mulle pahaa oloa. Ja näin ollen mä en saa päästää itseäni heikoille.
Tapasin eilen koiraa kävelyttäessäni sen Kadun miehen, josta mainitsin. Tuli iloisena mua vastaan ja käteltyäni sitä, se halas mua. Ei siinä mitään, mäkin aina halaan kaikkia. Sitten se kysy, et millonkas me mennään drinkille, ja yht'äkkiä mulla tuli ihan sellanen olo, et mua painetaan seinää vasten. Siis ei missään nimessä fyysisesti, mut mä olin siinä Kadun miehen ja seinän välissä ja tilaakin oli ympärillä koko jalkakäytävän verran. Mua ahdisti henkisesti. Täysin outo tunne ja mulle aika tuntematon. Joskus ahdistaa väenpaljoudessa, mutta ei ikinä noin. Tuli vaan semmonen olo, että mun pitää päästä pois, joten annoin sille numeroni. Mikä on tietysti mahtava ratkaisu, jos seura ahdistaa! Vaikka enhän mä tiedä oliko se tyypistä kiinni vai näistä mun luottamusongelmista. Hän otti itse homman haltuun ja mä koin voimieni hetkellisesti lamaantuvan. Pisti sit viestiä eilen illalla, et onko liian myöhästä soittaa. Mä koen aina sen, että joku ei esittele itseään, todella epäkohteliaaksi ja niinpä vastasin, että "on, kuka siellä nyt kyseleekään". Mutta, koska oon sellanen ihminen, että mulla alkaa tommoset pyörimään päässä, oli sitten pakko päästä itteni pinteestä laittamalla viesti myöhemmin, et "sori ei ollut tarkotus olla epäkohtelias, mut mistä minä tiedän kuka siellä kyselee". Minkä takia mun täytyy olla niin helvetin kiltti ja empaattinen.
Mieleen tulee se magneettinen mies. Siihen mä luotin, vaikka ei kovin hyvin tunnetakaan. Varmasti luotan edelleen, kunhan hän palaa matkoiltaan mun elämään. Eli en mä oo suinkaan menetetty tapaus. Sitä en ainakaan ikinä menis tunnustamaan. Kyllä tästäkin noustaan ja opitaan uudelleen luottamaan ja antautumaan. Mulla tulee ihan vedet silmiin pelkästä ajatuksesta. Pelottava ajatus - luottaa ja antautua. Mutta mä tiedän, että oikean ihmisen tullen pelko hälvenee kuin tuhka tuuleen ja sitten mä pyörittelen päätäni näille pohdinnoille. Jotkut vaan riisuu aseista. Magneettinen mies riisuu mut aseista. Ja se ei voi olla ainutkertainen, koska mä oon aika varma, että sitä en saa.
2 comments:
Koska naisten täytyy nykyään olla vahvoja ja itsenäisiä, sitä heikkoutta ei ole enää niin helppo näyttää. Tai ehkä heikko on väärä sana...
Kontrollihalu on tuttu tunne - kaiken ympärillä pitäisi olla kunnossa. Ja kyllähän se epätietoisuus harmittaa.
Se, että alkaa suhtautua kaikkiin miehiin epäluottamuksella on huonompi homma. Meitä miehiähän välillä syytetään siitä, että altistumme helposti ajattelemaan "sellaisia ne kaikki naiset ovat". Naiset, kuten myös miehetkin, ovat kuitenkin yksilöitä. Kaikkia ei pidä tuomita yhden takia. Kieltämättä helppo sanoa, mutta vaikea noudattaa - välillä narahdan itsekin.
Moikkis Anada!
Niin heikko kuulostaa niin negatiiviselta, eikä se tila ole välttämättä ollenkaan huono.
Mut niinkuin sanoin, niin en mä miehiä kokonaisuutena leimaa etukäteen. Mä tuun vaan helposti epäluuloseks sen jälkeen, kun toinen näyttää olevansa kiinnostunut. Mulle voi esimerkiks tulla semmosia ajatuksia, että ne kiinnostuneet miehet ei raukat ymmärrä minkälaista naista ne yrittää lämmitellä. Siis mulla ei oo luottamusta siihen, että ne tosiasiassa ois kiinnostunu näin monimutkaisesta ihmisestä, jos ne tietäs. Ja että niistä toisaalta ei ois mulle henkistä vastusta. (Huom taas notkahdus heikko/vahva/kamppailu/vastus-akselille.) Tässä ei oo kuitenkaan missään nimessä kyse huonosta itsetunnosta eikä mistään sellasesta.
Mä uskon, että tulen tunnistamaan sellasen mulle sopivan ihmisen, sitten ku se/niitä matkan varrelle tulee. Siihen saakka oon tietonen tilanteestani ja yritän tilanteiden kautta muuttaa käsitystäni ja reagointiani avoimempaan suuntaan. Mutta kyllä mä uskon, että tietty muutos on tullut jäädäkseen. Ehkä se on kasvua tai realismia, joku sanoisi hitunen kyynisyyttä, mutta tuskin siitä kauheesti haittaakaan on. Tärkeintä mulle on tietää, että oon edelleen romantikko. :)
Post a Comment