To Smoke or Not to Eat

Joinain päivinä vaan on niin, että mikään ei suju. Ja sitten joskus tulee tällasia päiviä, kun kaikki tuntuu menevän kuin itsestään, ennakko-odotuksista huolimatta. Kun voi vaan istua koneelle, kirjottaa työhakemuksen ja lähettää sen. Ihan tosta vaan, ilman sen kummempia kärsimyksiä, sanojen hukkumisia ja loputonta lauseiden viilaamista. Mitähän mullistavaa mä voisinkaan vielä tehdä tällasena päivänä?

Sisäpiharaportti: Toi toinen koivu on niin suuri ja täynnä isoja tummanvihreitä lehtiä, et se näyttää siltä kuin vois lähteä liikkeelle koska tahansa. Nostais vaan juuret maasta ja murahdellen astuis tohon meidän pihan puolelle asvaltille. Joskus tuntuu ihan käsittämättömältä, että maasta voi nousta tollasia valtavia eläviä runkoja. Ajattelepa sitä seuraavan kerran, kun kävelet jollakin puiden reunustamalla tiellä.

Ihastuttavilla vihreillä muovituoleilla istui tänään nuori nainen nauttimassa auringosta, lukemassa kirjaa. Se katso mua avoimesta ikkunasta, kun puhuin ruotsia innokkaasti isäni kanssa puhelimessa. Ohikiitävän hetken luulin, että se oli mun 4ever-kämppis ja teki vielä puhelun lopettamisen jälkeenkin mieli juosta ulos halaamaan sitä. Mä oon ihan hassu. En kuitenkaan menny.

Siellä isolla partsulla on muuten taas ihmisiä. Ei ne ollutkaan lopettanut tupakointia. Mutta mä en oo edelleenkään polttanut, vaikka kuinka teki mieli eilen, toissapäivänä ja tänään. Nyt on kyllä niin paha hetki. Pitäs tehdä tässä lounastakin, mut mä en halua assosioida ruokaa sen tupakanhimon taltuttajaksi. No pian on kuitenkin pakko syödä. Taidan alkaa suunnittelemaan matkavarustusta, että himo hellittää. Uus matkalaukkukin pitäis käydä ostamassa. Ja tehdä manikyyri. Huomenna kampaajalle - ihanaa!