En tiedä onko kukaan reagoinut tuohon sivusarakkeeseen ilmestyneeseen listaan tähän blogiin johtaneista hakusanoista. Idea niiden tsekkaamiseen tuli Lotan (Backlund) blogista ja aloin sitten keräilemään omaksi huvikseni.
Joka kerta, kun lisään listaan uuden haun, mieleeni tulee se tapa, jolla exäni jäi kiinni petturimaisesta käytöksestään suhteemme loppumetreillä. Eron esille tulemisen illan jälkeisenä päivänä uutta kämppää katsoessani, löysin tietokoneen hakuikkunasta sanat how to flirt, eikä siinä montaa sekunnin murto-osaa tarvittu, että tajusin mistä on kyse. Silloin kamalaa, mutta tavallaan todella tyydyttävää: Raukka luuli pystyvänsä huijaamaan ja pitämään kaiken salassa, mutta toisinpa kävi. Sain tuon tapauksen aloittamassa prosessissa selville kaikki ne teot ja asiat, joihin intuitioni oli minulle jo kauan aiemmin kertonut hänen olevan kykenevä.
Mutta ihanaa noissa hakusanojen listaan lisäilyssä on, että vaikka yllä mainittu ajatus tuleekin mieleen, se ei enää satu. Mä vaan naurahdan mielessäni ja hymyilen - ja sitten matka jatkuu. Katkeruudesta ja vihasta ei oo kellekään mitään hyötyä ja itselle vain haittaa. Mutta niistäkään ei pääse eroon pakottamalla. Allt blir bra till slut, se on yks mun ohjenuora elämässä. Kaikki kääntyy parhain päin, vaikka sitä ei joka hetki uskokaan. Pitää vain muistaa olla kärsivällinen itsensä kanssa ja antaa prosessille aikaa.
Tänä iltana vietimme yhdessä Koiranystäväni kanssa noin 3 viikkoa myöhässä rakkaan Konsultti-ystävämme syntymäpäiviä kuohuviinin, mansikoiden ja kermavaahdon sekä juustojen ja keksien kera. Istuessamme parvekkeella keskustelemassa pehmoisia ja vakavia koin hetken, kun tilanne täytti minut kokonaan. Olen äärettömän kiitollinen, että minulla on heidänlaisiaan ystäviä aktiivisesti elämässäni. Tämä tunne tietysti sisällyttää kaikki ne ihmiset, jotka ovat lähellä sydäntäni, vaikka eivät paikalla olleetkaan. Joskus minua mietityttää voinko koskaan antaa takaisin yhtä paljon kuin mitä he kaikki minulle antavat. Tai saanko koskaan kerrottua kuinka tärkeitä he minulle ovat. Oleellista on kai se, että muistaa yrittää.
Seisoin keittiössä nauramassa ääneen vieressä samaan aikaan lehteä lukevalle ja kasari-biisin tahtiin tanssivalle Koiranystävälleni. Hän totesi, että mua on kyllä niin helppo viihdyttää ja oikeassa varmaan onkin. Mä valitsen nähdä kauniita asioita elämässä ja sitten nauttia niistä hetkistä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Yritän olla niinkuin lapset, joita näkee toreilla: ne, jotka juuri ovat nähneet pulun, tarkkailleet sitä hetken ja lähtevät sitten hullun kiilto silmissä ilosta kirkuen juoksemaan lintua kohti. Sitä intensiteettiä ja keskittymistä tähän hetkeen ei näe tarpeeksi usein aikuisilla. Ehkä niissä hetkissä pitää päästää irti, vapauttaa itsensä kontrollista ja kurista, antaa ulkopuolisten nähdä maskin taakse. Olisihan se kauheaa, jos joku saisi nähdä - siinähän menisi pian uskottavuus... Vai menisikö sittenkään?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
6 comments:
Hyvä oivallus tuo, ettei katkeruudesta ole mitään hyötyä - pikemminkin päinvastoin. Jossain olen kuullut, että paras kosto on hyvä elämä. Se, että jatkaa elämäänsä eikä jää rypemään siihen katkeruuteen.
Siinäkin osuit oikeaan, ettei siitä tunteesta pääse väkisin. Monihan käskee katkeria ihmisiä jättämään asian sikseen - mutta ilman omaa oivallusta puhe voisi käsitellä aivan hyvin vaikkapa päivän säätä tai jotain muuta niitänäitä-aiheita.
Katkeruuteen on silti niin helppoa jämähtää. Ehkä tuntuu, että jos jättää sen taakseen, päästää toisen liian helpolla. Antaa liian helpolla anteeksi? Silti jossain vaiheessa saattaa huomata, että katkeruus satuttaa kaikkein eniten sitä katkeruuden kantajaa, ei niinkään sitä kohdetta.
Antoisia ajatuksia.
Mutta siitä toisen liian helpolla päästämisestä:
Kai tässä tärkein asia on ymmärtää, että anteeksianto ei loppupeleisssä oikeastaan kosketa sitä toista ihmistä. Anteeksiantaminen on anteeksiantajan henkilökohtainen teko tai pohdintojen lopputulos. Anteeksiannettuhan harvoin edes tietää sitä ja muutos tapahtuu käytännössä anteeksiantajan mielessä. Pettänyt/jättänyt/tms on tietoinen katkeruudesta vain, jos petetty/tms lähtee koston ristiretkelle, eikä niitäkään moni kauaa jaksa jatkaa.
:) Totta, katkeruudesta ei oo kyllä mitään hyötyä. Mä olen siinä mielessä huvittava ihminen, että aina päätän olevani vihainen ja katkera. Mä jaksan olla katkera ehkä kolme minuuttia kunnes taas tajuan, että on parempi antaa anteeksi ja mennä eteenpäin. Jos koko ajan keskittyisi olemaan katkera, niin siinähän saattaisi mennä jotain todella oleellista ohi elämässä :)
Kasaribiisin tanssiminen ja lehden lukemine yhtäaikaa kuullostaa hauskalta. Kokeilen ehdottomasti takaisin omaan kotiin päästyäni kun voin lukea kaikki viikon aikana tulleet lehdet kerralla :)
Aurinkoa ja hyvää mieltä!
Ha haa! :D Mä oikein näin sieluni silmin, kuinka sä seisot jossain ja oikeen yrität suuttua ja katkeroitua, puit nyrkkiä ja poljet jalkaa - ja sitten vaan ei, ei tuu mitään. Mikä kauhea pettymys!
Jos meinaat lukea kaikki lehdet tuolla metodilla, sun täytyy sit laittaa kattava raportti tulemaan. :)
Luin blogiasi ensimmäistä kertaa ja oli pakko selata taaksepäin saadakseni tietää kuinka kauan aikaa oli kulunut eron ja naurahduksen välissä. Reilu vuosi... itselläni on varmaan vielä matkaa. I wish I was where you are. Katkeroitumiselta yritän parhaani mukaan välttyä! Vaikka olen kyllä välillä todella vihainen... Hyvää jatkoa!!
Tervetuloa meille!
Muista, että vaikka tälläisella prosessilla on hyvin tarkka alku, sillä ei ole selvää loppua. En osaa sanoa tarkalleen niitä hetkiä jolloin pääsin yli, milloin aloin olla onnellinen, milloin löysin taas itseni, milloin suru loppui. Ehkä kaikkia noita ei vielä ole tapahtunutkaan. Mutta pointti onkin, että sillä ei ole enää väliä: Kukaan ei pidä kirjaa. Tärkeintä on tämä hetki, kuinka onnellinen tai onneton se sitten onkin.
Jaksamista, C. Olet ajatuksissani!
Post a Comment