Mun energiat on ihan tukossa tässä huoneistossa just nyt. Pahimman lukon sain avattua tiskaamalla astiavuoren tuossa päivällä, mutta tää vaatekomeron järjestely on hidasta puuhaa... Huono chi tuntuu vaikuttamaan myös hauvaan, jolla on hermot tänään kireellä. Pitää mennä illalla pitemmälle kävelylle, että se saa mielenkiintosta ajateltavaa. Ehkä mun pitäis kaataa sen päälle merisuolaa ensiapuna.
Mä unelmoin omasta kodista. Nyt kun tunnun niin vankasti kotiutuneeni tänne, se ois semmonen ankkuri, jonka haluaisin saada asetettua paikoilleen. Hassua, että tuo tunne toi mulle mieleen ex-avomieheni, joka meidän vielä ollessa yhdessä jo aloitti oman elämänsä käymällä selkäni takana katsomassa omistusasuntoja perheensä kanssa ja antamalla tarjouksen siitä kämpästä, jonka sitten seuraavalla viikolla osti. Juuri tällä hetkellä mä jotenkin ymmärrän sen tarpeen mikä hänellä sillon oli. Ihanaa saada kultareunusta mun elämän suurimpaan petokseen. Ja varsinkin vapauttavaa huomata, että mä missään turhassa katkeruudessa roikkumisen sijasta mielelläni otan vastaan semi-lieventäviä asianhaaroja.
No, omalla kohdalla asunnon ostaminen eli suuren lainan ottaminen saa vielä odottaa. Tärkeintä tällä hetkellä on tämä uran uudelleen starttaus. Sitä paitsi sen oikean asunnon löytäminen voi myös viedä oman aikansa. Alue on tosin selvä. Tässä viikonloppuna ystäväni kanssa kävelyllä ollessani mieleeni tuli mahtava idea: Tekisin flyereita, joita jakaisin sitten ko alueen asuntoihin. Kortissa olisi muutamia rasti-ruutuun-kohtia tyyliin "Olen sinkku/Asun kaksiossa tai suuremmassa/Olen koiraihminen/Olen avoin uudelle parisuhteelle jne" ja alla olisi mun kuva yhteystietojen kera, joihin sais ottaa yhteyttä, jos sai x-määrän rasteja. Näin ehkä löytäisin kumppanin, jolla olisi jo "meille" sopiva asunto, eikä tarttis itse alkaa hakemaan. Musta aivan nerokas idea! Ok, vitsi vitsi.
Viikonloppuna muuten sattui aika jännä juttu. Ensin lauantai-iltana menin käymään lähellä sijaitsevassa Alepassa ostoksilla ja kassajonosta bongasin yhden lukioaikaisen miespuolisen kaverin. Oli tosi kiva nähdä, vaikka tapaaminen olikin tosi pikainen ja henkilö tuntui olevan jotenkin vähän pihalla/etäinen. Hassua olikin se, että seuraavana päivänä mennessäni TOISEEN lähellä sijaitsevaan Alepaan asetuin saman henkilön taakse kassajonossa. What are the odds? Jälleen tapaaminen oli harmittavan lyhyt, mutta tällä kertaa henkilö oli se "itsensä", jona hänet muistin, mikä oli tosi ihana nähdä. Ja eiköhän me taas nähdä tässä kulmilla... Ehkä siellä Alepan kassajonossa.
Mä haluan mennä ystävien kanssa syömään marokkolaiseen ravintolaan.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment