Päivän hyvä työ

Kävelin äsken viinittömältä lounaalta kotiin päin, kun näin tien toisella puolella polkupyörävuokraamon ikkunassa ihanan pinkin Jopon. Vaikka satoi ja oli muutenkin kurja ilma ja väsynyt fiilis - tai ehkä juuri sen takia - päätin kävellä tien yli ihastelemaan tuota hurmaavaa näkyä. Olen jo aikaisemmin haaveillut menopelin ostosta, mutta asiassa on vain se "mutta", että en koskaan pyöräile...

Liikkuessani näyteikkunan luo kuulin kännykän soivan, mutta totesin, että ääni ei ole minun. Päättäväinen ääni kuitenkin jatkui ja voimistui, mitä lähemmäs ikkunaa tulin, kunnes loin katseeni maahan ja huomasin maassa makaavan vasta ostamani puhelimen mallisen laitteen. Sekunnin murto-osassa todettuani, että puhelin ei ollut juuri tippunut laukustani, noukin sen käteen ja hetken harkitsin olla vastaamatta. Päässä kävi pelko siitä, että kyseessä on käytännön pila tai jotain vielä ahdistavampaa á la Phonebooth, mutta silti vastasin puheluun. Puhelimen omistajan ystävä soitti kysyäkseen puhelimen perään ja selitettyäni sijaintini, kaksi vaaleahiuksista mustiin pukeutunutta naista juoksi pian kiirehtien luokseni. Olivatko he pelänneet, että karkaan paikalta? Häkeltyneinä tilanteesta he ottivat vastaan puhelimen eivätkä selvästikään tienneet mitä tehdä, vaan seisoivat epäuskoisesti kiitellen. Sanoin "ei mitään - hyvää jatkoa", hymyilin ja lähdin kävelemään vastakkaiseen suuntaan. Heille taisi sattua onnen päivä.