Patoumien purku: Avoin kirje

Keväällä tunsin, että tulevat kesäkuukaudet toisivat mukanaan merkittäviä asioita, jotka muuttaisivat elämäni. Tunne oli vahva ja varma. Puoleksi huvittuneena kerroin siitä ystävilleni. Tästä tiedonomaisesta tunteesta huolimatta mikään ei olisi voinut valmistaa minua tulevaan. Joku olisi voinut kertoa ja minä olisin uskonut. Olisin luullut tietäväni ja käsittäväni, kuitenkaan tosi asiassa ymmärtämättä. Kukaan ei olisi voinut valmistaa minua sinulle.

Koska en voi sinulle kertoa, minun on yritettävä selittää itselleni kaikki se, mitä niin epätoivoisesti haluaisin sinun tietävän. En edelleenkään, näiden parin kuukauden jälkeen, tiedä oletko vain käymässä elämässäni vai jäämässä siihen pidemmäksi aikaa. Alkaako tehtäväsi olla täytetty kaiken tämän minulle annettuasi vai onko olemassa edes häilyvä mahdollisuus, että minulle olisi varattu vielä jotain. En halua, mutta toivon kuitenkin, että se mitä olen saanut ja mitä olen saanut antaa on ollut vasta pintaraapaisu jostain niin paljon suuremmasta, sellaisesta joka sattuu kohdalle harvoin ja joillekin ei koskaan. Kumppanuudesta, rakkaudesta, onnesta, ystävyydestä... Jostakin minkä ymmärtää vasta kun se kohdalle osuu. Aivan niinkuin on käynyt minun tunteillani sinua kohtaan.

Olen aina ollut romantikko. Siksi kai minua pitäisi kutsua. Uskon rakkauteen, jonka olen tiennyt olevan käsityskykyäni suurempi. "Kaiken voittava" on niin naiivi ilmaisu... Uskon sellaiseen rakkauteen, joka saa kaksi ihmistä kuin itsestään haluamaan olla yhdessä, jakamaan yhdessä kaiken, oppimaan ja kasvamaan yhdessä, elämään yhdessä, kuitenkaan menettämättä itseään prosessin lomassa. Minulla oli aina tietty kuva siitä, miten tahtoisin minua rakastettavan. Kuinka mies tuntisi, että tekisi mitä tahansa minun/meidän puolestamme, olisi minusta ylpeä, rakastaisi minua sellaisena kuin olen heikkouksineni kaikkineni, haluaisi kertoa rakkautensa kaikille, olisi lojaali ja omistautunut. Olin jo unohtanut nämä haavekuvat. Elämäni koukerot, rakkaus, pettymykset, onnettomuus ja epätoivo, olivat jo hälventäneet nuo unelmat, kunnes eräänä päivänä, ei kauaakaan sitten, yht'äkkiä ymmärsin: Minun tunteeni sinua kohtaan ovat juuri sitä, mitä olin aina toivonut itselleni. Samassa ymmärsin, etten ollut koskaan tuntenut sellaista aikaisemmin. Kaikki se, mitä minä halusin ja tiesin sisimmässäni voivani toiselle antaa, oli ollut piilossa tähän asti.

Sinä olet kauneinta mitä minä tiedän. Sinun kosketuksesi, sinun katseesi, äänesi ja huumorisi. Älykkyytesi, hymysi, halauksesi. Rakastan sitä kuinka keräät jalkasi syliisi tuolille, sinun nauruasi, sitä kuinka yrität hymyillä kipusi takaa, viallisuuttasi, rehellisyyttäsi. Minulle sinä olet täydellinen. Minä kunnioitan sinua. Minä arvostan sinua. Minä uskon sinuun. Minä olen sinusta ylpeä. Olet viimeinen asia mielessäni ennen nukahtamistani ja ensimmäinen silmät avattuani. Haluan pitää sinusta huolta, olla vahva sinun puolestasi kun sitä tarvitset, tukea sinua aina. Haluan saada rakastaa sinua ja että sinä tiedät ja haluat sitä. Haluan pitää sinua sylissäni ja silittää tummia hiuksiasi tuntien hengityksesi rinnallani. Haluan tuntea kätesi kädessäni, antaa sinulle takkini kylmällä ja pyyhkiä lumikiteet ripsistäsi. Haluan seistä ihmisjoukossa ja ihaillen katsoa sinua tietäen, että haluat olla minun kanssani. Haluan antaa sinun olla kaikkea sitä mitä olet ja edesauttaa sitä. Haluan suuttua lattialla lojuvista vaatteistasi, koska itse teen aivan samaa. Haluan kinata ja neuvotella, luoda myrkyllisiä katseita ja sopia. Haluan, että istut vierelläni automatkalla ja kerrot tarinoitasi – haluan jälleen nähdä sinut silmäkulmastani katsovan minua ja täyttävän minut lämmöllä. Haluan suudella sinua ja tuntea sinun suutelevan takaisin. Haluan halata sinua niin kauan ja niin paljon kuin haluan. Haluan, että tiedät kaiken tämän.

Haluan, että tiedät kuinka sinusta välitän. Puhtaammin ja epäitsekkäämmin kuin koskaan ennen. Ensimmäistä kertaa tiedän, että jos sinulle on parempi olla ilman minua, päästäisin sinut menemään. En ole koskaan tuntenut tällaista epäitsekkyyttä aiemmin. Rakkauteni on ja pysyy. Sinun kanssasi tai ilman sinua. Silti kukaan ei voi viedä tätä minulta. Sinä ja antamasi asiat tulevat aina säilymään mielessäni ja kiitollisuuden tunteena sielussani. Sinä olet tuonut valoa sellaiseen osaan minua, joka aikaisemmin oli hämärässä. Vain sinä. Kuinka kukaan voisi sinua korvata?