Elämä on parasta huumetta

Tänään sitten testailtiin neidin psyykkistä ydintä ja siihen meni koko päivä. Oli ihana saada tehdä älyllisesti haastavia tehtäviä ja väkertää vastauksia saman kysymyksen eri versioihin kerta toisensa jälkeen. Alussa oli hämmentävä huomata, miten hakusessa nopea käsinkirjoitustaito on, kun nykyään kaikki näpytellään koneella. Käytännössä se tarkottaa mun kohdalla, että koska oon tottunut siihen, että sormet liikkuu näppäimistöllä lähes ajatuksen nopeudella, käsin kirjoittaessa jää helposti kirjaimia uupumaan, kun kynä eli käsi ei ehdi mukaan. Tästä vedämme siis johtopäätöksen, että priorisoin ajatuksen kirjoituksen ohi, mikä nyt tietty ei oikein toimi, kun jonkun muunkin täytyy pystyä lukemaan tekstiä. No, hyvin se sitten kuitenkin meni, kun vähän potki.

Palkitakseni itseni päivän loistokkaasta suorittamisesta kävin ostamassa pari ihanaa kynttilää ja Maya-chilisuklaapatukan - ihan mielettömän ihanaa. Kotiin päästyäni loukku ei tuntunut enää ollenkaan yhtä inhottavalta kuin vielä aamulla. Vähän tavaroita siirreltyä paikka näyttää jopa ihan kodikkaalta, sekasorrosta huolimatta, mutta vaihtoon tää menee välittömästi, jos vaan työpaikka osuu kohdalle. Viime kuukausina edelleen vahvistunut kaipuu omaan kotiin on yksi suurimmista syistä pettymykseen, mikäli minä en olekaan heille se oikea. Mutta edelleen pitää vaan kattella ja ootella. Nyt on tehty kaikki, mitä tehtävissä on.

Valontuoja soitti illalla ja sen jälkeen oli jo ihan maailmanvallottajan "bring it on"-fiilis elämää kohtaan. Päivän adrenaliinit edelleen veressä sekoitettuna puhelimesta kantautuvan ihanan äänen aiheuttamaan sekavaan tunnekuohuun... Kuka tässä laittomia substansseja tarvitsee?

Verestä puheenollen: Veripalvelulla on huutava veripula, joten rohkaisen kaikkia menemään luovuttamaan. Johonkin luuytimen luovuttamiseen verrattuna verenluovutus on täys piece of cake ja mun mielestä suorastaan ihan miellyttävää, mut ei siitä sit enempää. Pian kaikki lukijat varmaan hylkää mut, kun joka kerta tulee mainoksia.

Päivän todellinen saavutus oli kuitenkin aamulla keksimäni uusi, entistä parempi tapa boostata luonnonkiharat hiukset kauniiksi ja pehmeiksi. Kaikki saman ongelman kanssa painivat ymmärtävät tämän suoranaiseksi riemuvoitoksi. Sateen kähertävä vaikutus on sitten asia erikseen...

Toivottavasti huomenna ei sada, että saadaan nauttia syksystäkin, ennenkuin talvi tulee. Huomasin muuten kauhukseni, että ainakin toisen iltapäivälehden nettisivuilla on jo alettu peräänkuuluttaa pikkujoulumokia ja kuulin jonkun firman järjestävän pikkujoulut jo tässä kuussa. Haloo, vastahan syksy on ollut pari viikkoa. Mutta kai se on niin, että suuri osa ihmisistä elää kesäloman lopulta asti joulun odotuksessa. Yritä muistaa pysähtyä välillä ja nauttia tästä hetkestä, jooko.