Voiko eilisen mennyt olla huomisen tuleva?

En päätynyt kyseenalaisiin tilanteisiin kollegani kanssa, vaikka hän tänään hymyilikin minulle salaperäisesti. Ilo ja kyynisyys kamppailee pään sisällä, mutta juuri tällä hetkellä olen positiivisella puolella. Kyynikoksi muuttuminen on se mitä pelkään eniten, koska silloin olisin jo kadottanut jotain itselleni hyvin perustavaa laatua olevaa.

Tänään kaikki ei suinkaan ole toisin, mutta paremmin kuin eilen. Voiko ihminen oikeastaan enempää toivoakaan? Niin... No, tottakai voi! Minä ainakin toivon. Ajatuksiani en viitsi tähän kirjoittaa, koska ne kuitenkin hormonihyrränä pyörtäisin parin päivän sisään, mutta sanon vain, että sisälläni eilisestä kyteneen unelmani kun saisin, niin olisin todennäköisesti hyvin onnellinen. Mutta tilanne - jos sellaista edes on - ei onneksi ole minun käsissäni. On hyvä elää niin, ettei myöhemmin tarvitse katua, että jotain jäi sanomatta.