Elämän ainoa varma asia paljasti jälleen kalpeat kasvonsa noin viikko sitten yön sinisen hetken tietämillä, kun isoisäni siirtyi "ajasta ikuisuuteen", niinkuin asia kauniisti paikallislehdessä ilmaistiin. Kuolema ei tullut liian aikaisin, mutta kuitenkin odotettua nopeammin. Ehdin paikalle ajoissa ja tapasin hänet muutaman kerran ennen lähtöään. Hän ei voinut puhua, mutta tiedän hänen kuulleen ja tunteneen.
Uutisen jälkeinen päällimmäinen tunne oli huojennus, mutta sieluni täyttää haikeus ihmisen perään, jonka olisin halunnut tuntea paremmin. Kuin muidenkin menettämieni ihmisten kohdalla, tälläkin kertaa surun syvimmän pohjan vei uni hänestä, jossa näin onnellisen, terveen ihmisen, joka kertoi minulle lohdullisia asioita. Noissa unissa haluan aina pitää kaikkine voimineni kiinni, niin että toinen ei pääse lähtemään, mutta seesteinen henkilö vain on, rauhallisesti, kertoo myötätuntoisesti ettei voi jäädä ja että kaikki on hyvin, ja lopulta voimani hiljalleen katoavat. Tein kaikkeni.
Kotikaupungissani ollessani sain viikon alkupuolella tietää, että minut on todettu vahvimmaksi kandidaatiksi hakemaani tehtävään. Nimet laitetaan papereihin heti ensi viikon alussa ja aloittanen työni viimeistään seuraavan viikon maanantaina.
Isoisäni olisi minusta hyvin ylpeä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
6 comments:
Otan osaa, mutta samalla haluan onnitella!! Fiksut pärjää aina :)
Kiitos! Tänään laitettiin nimet sopimuksiin ja ens maanantaista lähtien oon taas iloinen työläinen.
Hienoo!! hyvät palkitaan aina.;)
Ootko sukuu Kahlolle?:D
Voi Frida, elämä on ihan kummallista kun kaikki hyvät ja huonot jutut sattuu yhtäaikaa. Osanottoni isoisäsi johdosta ja onnitteluhalaus uuden työpaikan johdosta!
Mukavia työpäiviä :)
Kiitos, darling!
Post a Comment